Jenni Ahtiainen on porilainen helsinkiläinen, joka pyörittää omaa merkkiä nimeltä gTIE ja jonka on vaikea olla tekemättä ja sanomatta mitä ajattelee. Backline kertoo omien unelmien toteuttamisesta. Se kannustaa ja vastustaa. Se saa ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja pyrkii osoittamaan, että kaikki on mahdollista kun lopettaa haaveilun ja alkaa tekemään.

23.1.2013

DOKUMENTOIDUT SALAISUUDET

Paloa ja draivia. Pettymyksiä. Tekemisten motiiveja. Syitä ja seurauksia. Ajatukseni ovat täällä, taka-ajatuksistakin osa. Jaan mielelläni ideoiden taustoja, prosessin ideasta tuotteeksi ja kuvia valmiista töistä. Mutta. Haluan, että BACKLINE on enemmän.

Aina joskus niin käy, ettei vaan hitto vieköön lähde. Tulee parempi idea joka syö edellisen alleen. Tai työ kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Mutta tyhjistäkin laukauksista kuuluu ääni. En koskaan ajattele laatikkoon viivasuorassa heitettyä työtä hukkaanheitettynä aikana. Kuten toimittajaystäväni sanoi: yksikään kirjoitettu sana ei ole turha sana. Tuntuu toki kurjalta heittää ideoita laatikkoon odottamaan, mutta ei niitä missään nimessä kannata heittää pois. Keskeneräinen työ voi kun voikin olla osa prosessia, joka vain kestää normaalia kauemmin. Tai omaan mahdottomuuteensa kaatumaisillaan oleva projekti voi olla mahdollisuus toisenlaiseen ratkaisuun. Väärään kohtaan leikattu kavennussauman paikka antaa tilaisuuden miettiä muotoja kokonaan uudelleen. Se mahdollisuus pitää vain huomata. Vähän selitellä ja uskotellakin itselleen, ettei hätä ole tämännäköinen. Aina voi palata alkuperäiseen käsikirjoitukseen.

Haluan näyttää pari harvinaista kuvaa duuneista, jotka ovat päätyneet asiakkaalle, mutta niitä ei näe kuin itse tilaajan päällä. Pari työtä, jotka on jo suurin piirtein nähty, mutta kuvamateriaali on ollut mielestäni ala-arvoista ja asuste sen verran hieno, että ne huutaa julkista oikeuttaan näkyä. Pari juttua, jotka pääsi asiakkaalle asti mittatilaustyön muodossa, koska niissä jokaisessa on mukana tarve ja ratkaisu. Mutta ennen kaikkea haluan näyttää salaisuuksia, jotka eivät ole koskaan päätyneet mihinkään. Dokumentoituja puolivalmisteita, jotka ovat jääneet turhautuneiksi maalarinteippimöykyiksi tai vain tyhjiksi punkkulaseiksi pöydälle. Ehkä joku lukijoista nappaa ideasta oivalluksen ja yhdistää sen omaansa ja saadaan yhdessä tehtyä jotain siistiä.


"Pulkkamäkilasit". Tein naamion helsinkiläiselle miespuoliselle muotibloggaajalle.
Nahkanaamio tilauksesta. Mksi ei.

Henkilökohtainen nahkaprojekti. Fiktiivisen kaupunkisoturin Arm Shield. Suunnittelin sen näytökseen puolitoista vuotta sitten. Valmensin mallipoikaa lavalle sanoilla: "Sun pitää näyttää spartalaiselta himonussijalta, ei ujolta homolta".


Laura Birnin rannekoru Linnan juhlissa 2012. Tästä piissistä ei löytynyt kunnollista kuvaa mistään linkattavaksi, joten tässä se nyt on. Tuo keskarin päällä oleva rinkula kuuluu keskisormen ympärille. Koru on käytetyistä kulta- ja hopeaketjuista valmistettu.

Laura Birnin pääkoru Linnan juhlissa 2012. Illan aikana haastateltu Sami Sykkö nosti Lauran Linnan kuningattareksi hyvän ystäväni Outi Pyyn tekemässä nahkamekossa, ilman koruja. Olen eri mieltä. Hennot korut toivat kontrastia nahkaiselle iltapuvulle ja tukivät herkän keijuprinsessa olemusta.
Danzig-huivi pääsi eilen kotiin. Huivi on iso. Siinä on niin hirveä homma, että jos joku sen haluaa, saa siitä mukavasti pulittaakin. Tämä nahkaan leikattu vuohenkallon symboliikka ei uudelle omistajalleen merkitse muuta kuin vuohenkalloa. Minulle ja nimeltämainitsemattomille ystävilleni huivi on kunnianosoitus Glenn Danzigille. Nahkamiehelle, joka pääsi uniini. Ja sydämeeni. Mulla on sellainen fiilis, että tämä huivi jää uniikiksi.


Katselin pari vuotta sitten ruotsalaista Beckiä. Poliisisarjaa, jonka yhtenä päähenkilönä kovisteli Gunvald Larsson, eli Mikael Persbrandt. Jostain käsittämättömästä syystä tein Gunvaldia ajatellen tämän. Hain kai jotain ruotsalaisen stailin rikoslänkkärin muotoa tuossa. Njaa. En pistänyt tuotantoon. Diggaan Mikaelista silti vieläkin. Lähes yhtä paljon kuin Gunvaldista. 

Marja Hintikka. Ihana nainen. Mittatilaustyö Kultainen Venla -gaalaan onnistui täydellisesti.

Tämä nahkaa ja sulkaa oleva mittatilaustyö syntyi asiakastyönä iltapuvun asusteeksi. Asiakkaan piti laittaa se päähänsä, mutta se päätyi lopulta iltapuvun rintamukseen. Nahka on kotoisin suomalaisesta porosta ja laulusulat hauholaiselta Lasse-nimiseltä kukolta.  Tuosta porosta sen verran, että aina meinaan kirjoittaa se isolla alkukirjaimella. Jostain syystä. 

Olkapääkoru on tehty hapsunauhasta ja pitsistä. Tämän seurauksena syntyi useampikin variaatio olkapäässä viihtyvistä koruista/asusteista. Yksi suosituin niistä on Spaideri: http://boutique.gtie.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectID=20949132

Yvonnelta Petrille. Asiakkaalle tehty mittatilaustyö. Sain Leijona-kellon, jossa oli huono ja liian kapea hihna. Ei ole enää.

Kun Ahtiainen tapaa Vuorensolan, alkaa nahkarintamalla gigeröityä uusia muotoja. Mietin Linnan juhliin Timolle ensin rusettia, joka muotoitui lopulta nahkamiehustaksi. Tämä rusetti oli mielestäni hieman liikaa. Näytin kuvan kyllä Timolle, mutta kieltäydyin myymästä mallia, juuri edellä mainitusta syystä. Nahan muotoilutekniikka syntyi pari vuotta sitten silloisen harjoittelijani Aronin toimesta.

2 kommenttia:

  1. Sitä halusin vain tähdentää että älä ikinä kuviettele että se kuvio merkitsisi mulle vain nahkaan leikattua vuohen kalloa. Se on mulle paljon paljon enemmän, tunnustan, ehkä en osaa laulaa tai nimetä yhtään Danzigin biisiä ja ennen eilistä en edes osannut tavata sen äijän nimeä. Mutta, tuossa huivissa kiteytyy mulle koko sun lahjakkuuden, omistautuneisuuden ja peräänantamattomuuden määrä. On myös superhienoa että noita huiveja on vain yks, ihan niinko suakin. LOVE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porilainen kommenttilootassa. JES!

      Poista