Jenni Ahtiainen on porilainen helsinkiläinen, joka pyörittää omaa merkkiä nimeltä gTIE ja jonka on vaikea olla tekemättä ja sanomatta mitä ajattelee. Backline kertoo omien unelmien toteuttamisesta. Se kannustaa ja vastustaa. Se saa ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja pyrkii osoittamaan, että kaikki on mahdollista kun lopettaa haaveilun ja alkaa tekemään.

23.4.2013

PATA, SYDÄN JA NAINEN

I'm an Ace -farkkuhuivi. Kuva: Juuso Westerlund

Olin jääkiekkomatsissa Isomäen jäähallissa vuonna 1990, tai jotain. Kaikki porilaispojat ei onnekseni pelanneet jääkiekkoa, joten seisoin suurimman osan pelistä lauteilla vääristä syistä ja väärinpäin. Naama katsomon suuntaan. Poikaystävää ei koskaan hallista tarttunut käteen, muistoja tarttui kyllä. Pori on urheilukaupunki. Kilpailun haluinen hyvässä ja pahassa. Oon seisonut vieressä kun Lukkolaisten bussi on pistetty Porissa pelin aikana kiemuraan. Ja liikuttunut kyyneliin toisella puolella maapalloa kun Porin kaupungintalon lipputankoon on nostettu Ässien lippu.

En ole suuri jääkiekkofani, mutta olin jääkiekkofanin hyvinkoulutettu avovaimo. Nainen, joka opetettiin tykkäämään jääkiekosta. Kiitos entisen mieheni. Joka kerta kun ukko halusi katsoa telkkarista matsia, se osti mulle karkkipussin. Ja antoi vähintään yhden erän kestävän niskahieronnan sillä seurauksella, että aloin itse vahtaamaan lehdestä peliaikatauluja. Vaikka mies fanitti Pelicansseja, oli sanomattakin selvää että tuuletin kotisohvalla Ässien vetojen mukana, sen mitä hierontanautinnolta kykenin. Nykyään matsin aikana olohuoneessa ei enää huuda mies eikä karkkipussi, mutta vieläkin jääkiekon ympärillä leijuu positiivisia mielikuvia.

Laitoin pojan isälleen Ässien huivi kaulassa. Vaikka nassikka tuli takaisin Pelicanssien huivi kaulassa, joka joulu luukut avataan Ässien joulukalenterista. Asiakastapaamisessa juotin raumalaisasiakkaalle kahvit patakupista, kevätkenkinä toimii ässäreinot ja vaikka vintiö kutsuu isänsä opettamana ässien huivia räkäliinaksi, on pelikorttien maat risti, ruutu, hertta ja ässie loko. Kun jätkät pelaa, on meillä Helsingissä kisastudio. Mulla on Ässien paita päällä ja sen selässä lukee Ahtiainen.

Vaikka en jääkiekosta paljon ymmärrä, se antaa paljon. Se niputtaa kaverit livestudioon Helsinkiin. Se jumittaa perseen työtuoliin, kotikommentaattoriksi facebookkiin tai jakelemaan pata-merkkejä ympäri interwebsiä. Ässien fanittaminen antaa kaupungista riippumattoman yhteenkuuluvuuden tunteen porilaisten kanssa, niidenkin jotka asuvat muualla kuin Porissa. Se on ilmiö. Se on suuri osa porilaisuutta. Helsingissä asuvana porilaisena kenellekään ei jää epäselväksi mitä jääkiekkojoukkuetta kannatan. Samalla kun luukutan porilaisjuurien ilosanomaa Helsingissä, on musta jollain käsittämättömällä tavalla tullut Ässien helsinkiläinen etämaskotti, jonka kannatusjoukkueen värit myös asiakkaat tietävät.

Koitin pari vuotta sitten hoitaa ässille mun vermeet kaulaan, mutta idea litistyi jonkun kommunikointitason väliin. Päätin, että tälle sydämenmuotoiselle missiolle on aikansa ja paikkansa. Olisko se tässä? Hoidettaisko porilaisille oma Ässät-verme? Vaikka tuhatpadallinen musta taskuliina, jolla ei ehdi pyyhkiä hikipisaroita keskiviikkona kotikatsomossa, mutta jolla ehtii pyyhkiä kesäisiä oluthikipisaroita mestarimaisessa asennossa tamperelaisellakin olutterassilla. Meidän oma Ässäliina, jonka toimitus hoituu vain porilaisosoitteeseen. Ässäliina, jota on turha lähteä muualta tilaamaan. Nyt sana kiertämään ja ässäkontaktit kehiin!


♠ ♠ ♠ ♠ ♠,
jenni


2 kommenttia:

  1. Tänään olis patapaidalle käyttöä! Tuliko mukaan? R.

    VastaaPoista