KASVUN PAIKKA

Olin viikko sitten torstaina paneelikeskustelijana Keksintösäätiön Tuoteväylä-päivässä. Ellei ystäväni olisi siellä töissä, en ehkä olisi uskaltanut lähteä mukaan. Mutta kun kaveri soittaa ja myy sulle jutun Tyra Banksin paneeliprofiililla, on pakko mennä. Ravintola Salven silakkapihvien välissä syntyneen, äärimmäisen monimutkaisen käsikirjoituksen mukaan meidän piti puhua luovasta taloudesta. Siitä, mitä luova talous on. No. Eihän mikään muu kuin kesäloman ensimmäinen tuoppi mene käsikirjoituksen mukaan.

Kaikella on tarkoituksensa. Jännitys oli pian poissa, pääsin puhumaan itsestäni ja taloudestani ja tapasin keksijöiden lisäksi keksijöiden taustajoukkoja. Ja Helsingin Yrittäjien oman tyrabanksin. Ihanan Katariina -nimisen naisen, joka diilasi mut tilaisuuteen, jota en osannut odottaa: olin viikon kuluttua pitchaamassa Helsingin Tulli- ja Pakkahuoneella neljällekymmenelle bisnesenkelille. Mitä? Mikä bitch? Eiku pitch.

Pitchaaminen on myyntipuhe. Sitä voisi verrata tilanteeseen, jossa sun pitää sujuvasti selitellä ideaasi ja saada kuulija kiinnostumaan muutamassa minuutissa siitä niin, että monologin jälkeen sulta tullaan kysymään lisää. Pitchauksen tarkoitus on herättää mielenkiinto. Meilla oli 6 minuuttia aikaa. Kun ajattelee hyvää ja oivaltavaa televisiomainosta, menee riemastumisen, hämmennyksen tai naurahduksen syntymiseen huomattavasti vähemmän aikaa. Otin tavoitteeksi puhua 20 sekunttia.

Fiban (eli enkelisijoittajat) ja Finatex (eli Tekstiili- ja vaateteollisuus ry) olivat järjestäneet yhdessä Boardmanin (eli johtajien kirjallisuuspiirin) kanssa mahtavan iltaman, jossa oli pitchaamassa 6 suomalaista merkkiä: Lumi, Minna Parikka, Renata Club, Samuji ja R/H. Ja mä. Ja mun äiti tukihenkilöpitchas hiljaa ihanasti siinä ihan vieressä.

Olin siellä koska gTIElla rahoitushaku päällä. Haetaan sijoittajaa, jonka rahoilla lähdetään Amerikkaan, jotta saadaan käytettyä kaikki American Music Awardsien ja muiden luotujen mahdollisuuksien tuoma momentum hyväksemme. Rahaa tarvitaan paikallisen jakelijan tai agentin palkkaamiseen, pariin omaan reissuun, Amerikkaan rantautumisesta kertovaan workshoppiin, suomen päädyn markkinointipäällikköön, joka hoitaa asioita mitä mä en osaa ja henkilökohtaisen assistentin palkkaamiseen, joka hoitaa asioita mitä mä en ehdi. Mun merkki on junnannut paikallaan jo monta kuukautta. Mulla ei ole ollut aikaa tehdä edes protoja uusista malleista, kun kaikki aika on mennyt säätämiseen, minkä joku toinen säätäisi nopeammin. Syön oman firman tärkeintä pääomaa tällä hetkellä. Luovaa pääomaa. Ilman sitä asiakkaat menettää kiinnostuksensa ja mikä pahinta, mä itse menetän kiinnostukseni. Tämä on äärimmäisen turhauttava tilanne, josta kärsii ihan jokainen kasvuvaiheessa oleva luovan alan yrittäjä.

Se tuli se piste. Muutama viikko sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin tajusin, että tämä on viimeinen yö kun teen näitä paskahommia. Se viimeinen piste. Mun lahjat on muualla kuin paperitöissä, postittamisessa, piensarjatyöstössä, katteenlaskemisessa, markkinoinnissa, ruoanlaitossa tai edes ompelussa. Mun lahja on suunnitella ja heittää läppää. Mä nautin jumalattoman paljon ideoinnista, maalarinteipistä ja rautalangasta, visioinnista, keksimisestä, innovoinnista, kirjoittamisesta, hyvän ruoan syömisestä, punttien nostamisesta, asiakaspalvelusta, jutustelusta ja rakastelusta.

Oppia ikä kaikki. Elämäsi mies ei ratsasta valkoisella hevosellaan kuudenteen kerrokseen soittamaan ovikelloa ja pyytämään kaljalle. Eikä sun bisnes kehity ellet sä tajua pyytää apua. Päätin alkaa puhumaan frendeille. Että nyt alkaa paukut olla loppu. Oon jo kuukausia avautunut ystävilleni facebookkiin, kertonut tilanteesta, mitä tässä on tapahtumassa. Ja nyt, muutama viikko sen pisteen jälkeen, mulla on verkosto kasassa, jonka olemassaolon tiedostaminen jo helpottaa olemista ja nukkumista. Yksi exceleitä työkseen hakkaava frendi soitti ja alettiin tekemään laskelmia urakalla. Toinen tuli ilmoittamatta Fibanin tilaisuuteen "enkelinä" ja ilmoitti alkavansa vastaamaan gTIEn brändinrakennuksesta. Kolmas sanoi auttavansa markkinoinnissa. Neljäs on piinkova bisnesnainen... Mulla on nyt kymmenen ihmistä kasassa, jotka jeesaa kaikki omilla saroillaan. Juuri niissä asioissa joissa he ovat omassa elementissään ja joissa mä olen aivan paska. Musta välillä tuntuu etten ole ystäviltäni vuosien aikana mitään muuta pyytänytkään kuin apua, mutta kai olen sitten jollain tasolla takaisin jotain antanutkin, kun pisteen jälkeen homma lähti pyörimään ihan eri tavalla.

Olin tapaillut sijoittajia jo ennen Fibanin tilaisuutta. Optio-lehdessä huhtikuussa julkaistuun juttuun sain sujautettua toimittajalle toiveen rahoitushausta ja juttu ilmestyikin otsikolla "Toisinajattelija rahantarpeessa". Siitä tässä on kysymys. Sain yhteydenottoja ja kävin illallistamassa, päivällistämässä, juomassa ja lounastamassa erilaisten ihmisten kanssa. Ilman papereita ja laskelmia, vain haistelemassa millainen ihminen on kyseessä. Vaikka mukaan lähtisi useampikin sijoittaja, haluan tietää puhummeko samaa kieltä. Kaikki on oikeasta tiimistä kiinni. Hippienergioista.

Bisnesenkelien tilaisuus tuotti paljon hyviä kontakteja, tapaamisia parinkin viikon päähän. Se aktivoi ystäviäni laittamaan sanaa eteenpäin ja se aktivoi myös asiakkaani: Sain aamupäivän aikana kymmenen yhteydenottoa asiakkailta, jotka toivovat voivansa sijoittaa yritykseen. Nämä ihmiset, jotka ovat oman panoksensa jo tilausten muodossa antaneet, uskovat firmaan niin, että toivovat olevansa mukana tekemässä tästä maailmanlaajuisen ilmiön. Se on paras uskontunnustus, mitä pieni yritys voi saada. Päätin lohkota vain ja ainoastaan firman asiakkaille siivun, jonka osakkeet jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ja pistänpä siihen vielä dilutointisuojan: eli osakkeiden kappalemäärä ei tule laskemaan mahdollisilla jatkorahoituskierroksilla, sitten kun vallataan Aasian markkinat. Dilutointisuoja koskettaa ainoastaan tätä asiakaslohkoa. Rahallisen sijoituksen lisäksi heidän jokaisen tulee osoittaa suhteensa gTIE:hin, eli ainoastaan oikeat asiakkaat/hevidiggailijat pääsevät mukaan.

Mä olen määritellyt elämäni tavoitteet aiemmin vain konkreettisina asioina enkä ansaittavana rahasummana, vaikka se aika yleinen maksuväline onkin: Joskus vielä vien pojan ja pojan kaverit sillä Koffin punaisella ratikalla Helsingin ympäri. Ostan uuden prätkän. Pienen mökin keskeltä metsää. Haluan pullantuoksuisen kodinhoitajan, joka käy kerran viikossa tekemässä ihanan makuista ruokaa pakastimeen. Nyt olen tajunnut, että saavuttaakseni nuo tavoitteet, mun pitää ajatella niitä rahana. Määritellä niille yksiköt, joita tavoittelen. Se on ainoa keino saavuttaa mitään noista listani asioista. Raha on ollut käsitteenä vieras, aivan kuten monelle muullekin luovan alan yrittäjälle, osalle se on kirosana. Mutta nyt alan tutustumaan rahaan, koska tiedän kaavan miten sitä tehdään. Ei se kovin vaikeata matematiikkaa ole, mun piti vain istua excel-miehen kanssa alas ja alkaa laskemaan. Markkinointistrategia onkin sitten ihan eri juttu. Mutta meillä on siihenkin suunnitelma. Ja helvetin hyvä tuote. Ja tää hieno hetki.

Mikä parasta, tää rahoitushakuvaihe on sisäänajanut mut itseni ajattelemaan realistisesti sitä oikeaa tavoitetta. Kansainvälistymissuunnitelmaa on ollut mahtava kirjoittaa. Se on omien haaveiden pelikenttä, jossa en ole asettanut mitään rajoitteita. Ainoastaan tavoitteita. Ja kun ne ovat tarpeeksi korkealla, voi vahingossa löytää itsensä vieläkin korkeammalta. Ja tuntuu ihan pöntöltä, että ainoa mahdollisuus päästä siihen tavoitteeseen on löytää oikea ihminen, joka näkee sen saman vision meidän muiden lisäksi ja jolla on tällä hetkellä vähän enemmän takataskussa. Ja sydän paikoillaan.

Mä löydän sen ihan pian. Mulla on sellanen fiilis.