Jenni Ahtiainen on porilainen helsinkiläinen, joka pyörittää omaa merkkiä nimeltä gTIE ja jonka on vaikea olla tekemättä ja sanomatta mitä ajattelee. Backline kertoo omien unelmien toteuttamisesta. Se kannustaa ja vastustaa. Se saa ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja pyrkii osoittamaan, että kaikki on mahdollista kun lopettaa haaveilun ja alkaa tekemään.

16.12.2014

VAPAUS, VELJEYS JA VAUHTI

Huomenta. Nukahdin takapenkillä itäblokkaavaan eurodiskoon ja heräsin kun joku laittoi Jason Donovania lujempaa. Hymyilin pimeässä.

Alkusyksystä härdelli duunissa jatkui. Snoop Doggin kanssa oli vääntöä päällä, Bob Marleyn poika Rohan oli vieraillut liikkeessä joka sai taas mut haaveilemaan jenkeistä. Olin jutellut Samu Haberin kanssa, saanut yhteyden Saksan Voiceen, koska olin päättänyt alkaa Saksan valloitukseni. Kontaktoin tuttuja, tuttujen tuttuja sekä kaikkia ystäviäni, joilla on kontakteja Saksan lisäksi ympäri Eurooppaa. Kun skypetin nykyään Tanskassa asuvan ystäväni Kikin kanssa, mainitsin kiireestäni ja asioista mitä pitää saada aikaan. Huomaamattani annoin kaiken tulla. Latasin hengästyneenä Kikille asiat jotka mun piti saada tehtyä. Kaikki mitä Kikille oksensin, olivat oikeita asioita, kuulakärkikynällä kirjoitettuja sanoja kädessä, lyijykynälistoja macin kannessa ja erivärisiä kalenterimerkintöjä. Kirjoitettuna paljon tilaa vieviä ja huomiota kerääviä, mutta pieniä yksityiskohtia. Kiki kysyi ranskalaisten viivojeni jälkeen yhden kysymyksen: "Onko sulla tunti aikaa nyt heti". Änkytin jo pääni sisällä eitä, mutta sanoin joo. Hyvien verkostojensa lisäksi tämä supernainen ohjaa työkseen artisteja ja taiteilijoita, antaa kuulijan ymmärtää mihin keskittyä.

Kiki pyys mut ottamaan mukavan asennon ja videokuvan skypestä pois. Hän esitti mulle kysymyksiä tunnin ajan. Kysymykset koskivat tuntemuksiani koskien kokonaista vuotta. Ei mennyttä vuotta vaan tulevaa. Mun piti vastailla intuitiivisesti kysymyksiin kuten "missä näet itsesi keväällä", "oletko tyytyväinen itseesi kesällä" ja "mitä toimistossasi nyt tapahtuu". Vastattuani kysymyksiin, unohdin ne pienet ranskalaiset viivat ja sain kiinni todellisista pyrkimyksistäni. Isoista linjoista. Siitä minne olen menossa, kenen kanssa ja milloin. Kikin kysymysten kautta unohdin yksittäiset meilit ja puhelut ja niiden tuoman ahdistuksen. Tajusin että ne eivät ole tärkeitä, vaan tärkeää on nähdä kokonaiskuva. Muistaa mihin suuntaan on menossa.

Yksi tärkeimpiä Kikin esittämiä kysymyksiä tuon puhelun aikana koski aivan muuta kuin työtä. Mitä muuttaisin elämässäni. Oli mielenkiintoista miettiä mitä muuttaisin tulevaisuudessa, joka oli vielä tapahtumatta olevaa menneisyyttä. Vastasin miettimättä, että mulla on ikävä ystäviäni. Päätin sillä hetkellä nähdä heitä enemmän. Voisin muuttaa sen nyt. Enkä vasta tulevaisuudessa.

Tajuttiin äsken Samin kanssa jossain Viron rajan lähimaastossa, että hän on tuntenut pikkusiskoni jo 8 vuotta. Minut vähän kauemmin. Olemme ystäviä, näemme tosi harvoin. Niin harvoin, että meitä voisi sanoa puolitutuiksi. Mutta silti tulen aina hyvälle tuulelle ukosta joka on testannut äänentoistojärjestelmiä auton sisä- ja ulkopuolella niin, että palauttaessani Picassoa Citroenille voin kertoa että stereot ja töötti toimii kyllä.

Ihminen tottuu mihin vaan. Baarikärpänen tottuu perhe-elämään, perheellinen tottuu ylityötunteihin aivan kuin yrittäjä tottuu olemaan aivan kaiken aikaa töissä. Sitä on vaikea välttää kun intohimoisen tekemisen ja välttämättömän suorittamisen rajaa ei ole. Kavereiden näkemisestä, harrastuksista ja bilettämisestä karsitaan ja se on tavallaan luonnollista. Mutta on se vaara, että jossain vaiheessa huomaa olevansa yksin. Työ tai perheenlisäys on voinut syödä lähimmätkin ystävät. Ja kun tapahtuu jotain mihin kaipaa tukea ja asioiden jakamista, ei enää keksikään kenelle soittaa.

Tunnen aivan järkyttävän määrän ihmisiä, mutta montaa ihmistä ei ole kenelle soitan kun iskee paniikki tai suru tai ilo tai mitä vaan. Puolitoista kuukautta sitten romahdin viikon kestäneellä reissulla Berliinissä. Kaikki vaikutti olevan hyvin, olin tavannut valtavan määrän uusia ihmisä, vireystaso oli koko ajan huipussaan ja sitten maanantaina alkaneen reissuviikon torstaina löysin itseni illalla todella yksin. Berliinistä. Että vaikka on hienoa reissata ja olla itsenäinen ja saada aikaan ja tavata ihmisiä ja ennen kaikkea toteuttaa unelmaansa, silloin ei ollut kivaa löytää itseään yksinään hotellista. Ostin punkkupullon ja mietin kenelle sitä viitsis nyt vähän ruikuttaa tai iloita. Silloin purin itseni Faceen ystävilleni, vaihdoin loppuviikon tapaamisen aamuun ja bookkasin lennot perjantai-illaksi kotiin. Nukuin koko viikonlopun. Yhden ystäväni kanssa.

Matkallamme Hampuriin ystäväni Jari ajoi autoa jossain Suomessa, oli työmatkalla. Hän oli kuunnellut radio-ohjelmaa kaiffarista, joka oli päättänyt tavata kaikki facebook-ystävänsä. Tämä mies oli radiohaastatteluhetkellä Australiassa tapaamassa yhtä heistä. Jari tajusi tismalleen saman kuin minä, että mihin tää aika menee. Vaikka olet yrittäjä, ei elämä voi olla vain työtä. Hän päätti sillä hetkellä soittaa ystävilleen ja soitti myös mulle. Kysyi mitä kuuluu. Olen monta kertaa ajatellut miestä, mutta aina sen ajatuksen sivuutti jokin, jonka taas sivuutti jokin. Ja sitten meni taas yksi päivä, yksi viikko, yksi kuukausi ja pian puoli vuotta. Oli tosi kiva jutella. Työmatkalla joo, molemmat, mutta tarkoitus pyhitti keinot.

Ystävät on tärkeitä. Klisee lause, mutta yksinkertainen tosi. Mä luotan vieläkin liikaa siihen että mulla on ne, joiden kanssa voin jatkaa siitä mihin ollaan viimeksi jääty. Ettei suhde horju, vaikka aikaa kuluu, lapsia tulee ja vanhempia kuolee. Ei. Ei se mee niin. Suhteet vaatii hoitamista, aivan kuten parisuhteet. Näkemistä, puhumista ja kuuntelemista.

Täydellisesti epäonnistuneiden kaksipäiväisten messujen jälkeen, näiden ystävien kanssa tässä autossa on puhuttu, analysoitu, oltu hiljaa, naurettu, huudettu, laulettu, tanssittu, nukuttu, kudottu, kirjoitettu, suunniteltu, piirretty, juotu ja syöty. Oon tykänny jokaisesta hetkestä. Ollu läsnä. Kuten Elli asian eilen sanoi "pääsin nyt toteuttamaan yhden haaveistani, roadtripin". Just niin. Tässä kyydissä kulminoituu kaikki hyvän roadtripin ainekset. Vapaus, veljeys ja vauhti.


Guilty as charged.
Work.
Beautiful Poland.
Santa del Toro.
Picasso ja pukki.
Love hurts.

15.12.2014

ENTER HAMBURG - EXIT HAMBURG VERY FAST

3600 kilometriä, 50 tuntia autossa istumista ja todella huonoja radiohittejä. Myimme yhden tuotteen. Kyllä. Yhden. Hampurissa järjestetty kaksipäiväinen kuluttajamessutapahtuma oli katastrofi.

Huumori oli kaukana ensimmäisen messupäivän jälkeen. Vitutti. Syytin itseäni. Olen reissannut syksyn aikana Hampurissa, jutellut paikallisten stylistien kanssa ymmärtääkseni ettei meille ole siellä potentiaalisia jälleenmyyjiä. Olen viettänyt aikaa hampurilaisten kanssa ja todennut omin silmin heidän olevan täysin erilaisia kuin berliiniläisten. Mun olisi pitänyt ymmärtää, ettei Hampuri ole meille paikka myydä. En ymmärtänyt. Otti päähän niin paljon, että nousi kuume.

Meidän virheemme oli puhtaasti se, että emme tunteneet messukävijäprofiilia tarpeeksi. Mesta oli täynnä verhomaisten huivien ja virkattujen pikkutuhmien mollamaijojen myyjiä. Kävijäkunta oli liian värikästä. Hampurilaiset ovat suht vanhoillisia, hintamme olivat liikaa jouluteemaisille messuille ja vaikka kiinnostusta oli, oli tuotteemme juuri sitä mitä se on, niche. Erikoislaatuinen, yksilöllinen. Jengi osti halpoja ja persoonattomia magneetteja ja rannekoruja, joita meilläkin olisi periaatteessa voinut olla. Tosin eri hintaprofiililla, koska oon positioinu merkkini mollamaijamyyjää katu-uskottavammalle muotimerkkiosastolle.

Kuluttajamessut ovat täysin eri asia kuin jälleenmyyjille tarkoitetut messut. Kuluttajan kohtaamiseen valmistaudutaan eri tavalla, varsinkin kun merkki ei ole vielä tunnettu eikä asiakas tiedä millaisesta merkistä on kyse. Kuluttaja voi olla minkä iältään tai tyyliltään mitä tahansa. Mitä vaikeampi tuote, sitä vaikeampi on saada asiakas lähestymään messustandiä. Jos tuotteen viesti on selvä ja se kolahtaa ostajalle ilman sanoja, on se hyvä tuote myydä messuillla joilla kielibarrikadi asettaa vielä omat kettumaiset haasteensa. Jälleenmyyjä puolestaan tietää oman yritys- ja asiakasprofiilinsa kautta mitä etsii. Ja kuten meille kävi Pariisin messuilla, gTIE jakoi mielipiteet juuri kuten pitikin. Sifonkimekkokauppiaat käveli ohi ja mustiin pukeutuneet trendsetterit pysähtyi. Hampurissa ei ole tarjolla jälleenmyyjiä merkkimme kaltaisille tuotteille, joten myös se kuluttajataso puuttuu. Ja vaikka sitä porukkaa satunnaisesti jossain päin Hampuria haahuiliskin, he tuskin olisivat Holy Shit Shoppingiin tulleet,. Messut tarjoaa ostettavaa aivan toisenlaiselle asiakaskunnalle. Tämän asian ymmärtämättä jättämisestä mä itseäni sätin. Ihan tyhmäksi asti.

Haluan kirjoittaa tämän auki, koska vaikka epäonnistuinen on perseestä, se on myös hiton hyvä tapa oppia. Me osaamme olla tästä lähtien tarkempia millaisille messuille tai tapahtumiin osallistua ja mitkä jättää väliin. Ja ehkä joku teistä ymmärtää katsoa target-markettia tarkemmin eikä elää hienon suunnitelman varjossa. Suunnitelman mikä oli dynamiittia, mutta mikä toteutettiin aivan väärässä paikassa. Itsesyytöksistäni huolimatta usko merkin tulevaisuuteen ei horjunut, kyllä me kiinnostusta saatiin aikaan. Usko ei loppunut, vaikka tämä reissu ihan klassikoksi jääkin yhdellä myydyllä tuotteella. Sunnuntain messupurun jälkeen lähdettiin ansaitulle kaljalle. Halusin kirjoittaa ylös positiivisia asioita, joita messuilta jäi käteen. Saatiin yhdessä aika hyvä lista aikaan.

Meillä oli monen mielestä hienoin ständi koko messuilla. Ihmiset olivat ystävällisiä, katsoivat silmiin ja hymyilivät. Messut olivat ihan hienosti järjestetyt, asiat toimi. Löysin yhden mielenkiintoisen suunnittelijakontaktin joka jää muhimaan kollaboraatio-mielessä ja Elli löysi itselleen tosi hienon takin. Meillä on kuulemma hyvä huumorintaju ja reissu tuntui kaikesta huolimatta kiireisen syksyn jälkeen minilomalta ennen viimeistä joulupuserrusta. Oli ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa, ihmisten kanssa joiden kanssa ei enää tule nähtyä kun työ "häiritsee" vapaa-ajan viettoa. Thin Kingin pojat ovat upeita, Samin tunnen musapiireistä vuosien takaa ja on samoisssa ympyröissä tutustunut Michiin, joka on toinen mukana ollut Thin King. Judith van Hel hyppäsi autoomme menomatkalla Berliinistä ja meillä oli aikaa hengata ja puhua tulevaisuudesta. Judith on juuri tällä hetkellä studiossa äänittämässä uutta levyään. Tapasin Itamarin, suunnittelijaystäväni Berliinistä jonka kanssa työskentelemme nykyään hyvinkin paljon yhdessä. Itamar oli Hampurissa saksalaisen vanhan ja tunnetun Die Ärzte -yhtyeen rumpalilaulajan Bela B:n syntymäpäivillä ja vei meiltäkin ukolle nahkaisen yllätyksen. Itamar sömplii meille tapaamisesta Berliiniiin seuraavalle reissulleni, Bela B on todella iso nimi Saksassa ja on tyyliltään aivan meidän asiakas. "You have to look at the market", sanoi ruotsalainen mulle vuosi sitten. Nyt sisäistin tämän, kantapään kautta meni niin että napsui.Tärkein positiivinen asia mitä messuista jäi on tämän asian sisäistäminen. Oppiminen. Vaikka tiedät mitä olet myymässä, tutki asiakasta tarkemmin. Ja nyt tuli tehtyä aika hiton hyvä markkinointi tutkimus. Prost!

Tänä aamuna heräsin siihen kun Elli työntää puhelintaan naamaani. Marilyn Manson oli vaihtanut porfiilikuvansa Twitteriin. Sillä on siinä promokuvassa meidän valkoinen Pirate kaulassaan. Sain vielä julkaisemattoman kuvan puhelimeeni kaksi viikkoa sitten, uusien Manson-kuvien julkaisuaikataulusta oli vain aavistus. On ollut todella vaikeeta pitää tätä tietoa sisällä lähes kaksi viikkoa kun hepun aikatauluista ei ole varmuutta. Olisin halunnut huutaa asiasta ihan joka suuntaan. Tänä aamuna en tiennyt mihin suuntaan olisin juossut. Kaarsin ympyrän jälkeen vessaan ja tviittasin sille.

Mitäköhän huomenna aamulla tapahtuu… en tiedä ja se just on ihanaa. Vaikka tämä on yhtä ylä- ja alamäkeä kaikki, en vaihtaisi mitään mihinkään. En tätä epäonnistumista alihinnoiteltuun tuhannen kappaleen myyntierään väärälle asiakasryhmälle, en lentolippuun Balille. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Niin yhdelle myydylle tuotteelle, kuin Mansonin promokuville. Epäonnistumiselle ja onnistumiselle.

Näillä mielin lähdemme Hampurista Puolan läpi kohti Liettuaa ja Latviaa ja siitä laivalla kotiin. Myötätuulessa, sanoisin. Hampuri oli ja meni. Se oli vitsi. Joo. Helvetin kallis vitsi.

Marilyn Manson & gTIE (Jack the Noble Pirate)
Haettiin meidän Sitikalla messustandit. Henkilöauto voi olla tilaihme.
 
Ständi.



#HolyShit
#CoolShit
#HipsterShit

Adult pacifiers.



Itamar.
After drinks.
Me & Judith.
Positive things.
Exit Hamburg, Monday 10 AM.


12.12.2014

ENTER BERLIN


Olis voinu nukkua vielä mutta matka jatkuu.

Sam oli sopinut itsensä kanssa täksi päiväksi pakkaushommia takapenkille, joten mä hyppäsin rattiin. Ellin laukussa sojotti taas kutimet. Innokkaana, kuten eilenkin. Se kutoi koko matkan. Ihanan tehokasta. Harva kutoo puolan läpi.

Kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, ottaen huomioon ettei suunnitelmaa ollut. Heittäydyttiin Eestin jälkeen Latvialle. Liettuan jälkeen radioääni muuttui Puolaksi, heittäydyin pelkääjän paikalle kirjoittamaan havaintoja ja nyt olemmekin Saksassa. Whoop whoop. Sam painaa tööttiä aiheellisesti ja aiheettomasti joka kerta kun tulee, huono biisi, hyvä fiilis, huono biisi, paha fiilis, huono biisi, hyvä kuski, huono kuski, huono biisi. Ajetaan Saksassa kohti Berliiniä Heilige Sheisse aus Finland -teipit autossa. Hmm.

Kieltäydyin aamulla ensimetreillä keskustelemasta muusta kuin ilmansuunnista. Kun kilometrejä on kohteeseen jäljellä yli 1000, on aivan turhaa miettiä paljonko niitä on tarkalleen jäljellä. Tajusin vasta parisataa kilometriä ennen Saksan rajaa, että mehän ajetaan Berliinin kautta. No, se muutti suunnitelmia hitusen. Tartuin puhelimeen.

Samu Haber on kuuma nimi Saksassa, hän istuu Voice of Germanyn tuomaristossa. Tutustuin Samuun Music Finlandin puhujapaneelissa keväällä. Kun päätin syksyllä rantautua Saksan markkinoille, tutustutti Samu mut Judith van Heliin, joka kilpaili Voicen finaalissa. Olin katsellut Judithin kuvia ja nauhoja netissä ja hän vaikutti artistilta, jonka epäilin tykkäävän meidän naisten mallistosta sen lisäksi että nainen on ihan järjettömän kuuma. Otin Judithiin yhteyttä ja tapasimme puolitoista kuukautta sitten Saksassa. Kun tajusin Berliinin maantieteellisen läheisyyden lähestyessämme Saksan rajaa soitin Judithille, että hei nyt tullaankin Berliinin kautta. Mietittyään sekunnin, hyppäsi hän rekeen mukaan. Mahtavaa spontaaniutta. My kind of a woman.

Paljon on vielä tehtävää. Pakkauksia pitää kasata, meillä ei ole messuständille pöytää ja hintalaput puuttuu. Kun asetumme Hampuriin, asiatkin asettuu. Varmasti.



Navigointia.

Judithvan Hel. © fotoDESIGN Paul Parzych

Puolan etupiha.

Puolan takapiha.

Berliini navigaattorissa.

11.12.2014

CREATIVE SHIT


Heilige Sheisse aus Finnland.
Terveisiä etelästä, lämpöasteita näyttää olevan 23,5. Viime viikkojen hektisyyden, remontin, muuton, yksinäisten työreissujen, Linnan juhlien ja kireiden aikataulujen jälkeen vihdoin istun. Rauhassa. Vaikka musiikki on maailman huonointa, olen torkahdellut. Mitä etelämmäksi mennään, sitä hirveämpää shittiä radiosta tulee. Autolla matkustaminen on ihanaa kun vatsa on täynnä, alla hierontanappulalla varustettu tuoli, eikä internetzistä ole tietoakaan.

Ollaan Liettuassa, matkalla Hampuriin. Laiva toi meidät Tallinnaan eilen illalla, jonka jälkeen vetäsin vähimmäismäärän, no okei, ehkä keskimäärän punaviiniä kitusiin ennen kuin nukahdin. Aamulla lähdettiin puolitoista tuntiä myöhässä liikkeelle. Kuuluu asiaan. Matkaa on edessä lähes 2000 km, nyt on vain itsistämme kiinni, pysähdytäänkö joka laitumelle höntyilemään vai painetaanko määrätietoisesti ohi.

Lauantaihin mennessä pitäisi olla perillä. Hampurissa alkaa Holy Shit Shopping, jonne ollaan menossa yhdessä toisen kotimaisen merkin, Thin King Card Casen kanssa. Sen perustaja Sam on ratissa. Harmitteli juuri suht asiattomaan sävyyn miksei tullut otettua punaista pesäpallomailaa mukaan. Latvialaiset on hulluja. Ainakin liikenteessä. Mietin hiljaa keskenäni, että on ihan ok, ettei pesäpallomailaa tullut mukaan.

Holy Shit Shopping on kuluttajamessutapahtuma, jotka järjestetään aina ennen joulua neljässä Saksan kaupungissa. Se ei ole perinteinen joulumarkkinatapahtuma, vaan siellä on valikoitujen näytteilleasettajien lisäksi ravintoloita, food market, musaa ja ennen kaikkea hyvää häröilyä hyvällä fiiliksellä. Päätimme osallistua. Tapahtuma vaikutti oivalta ja hauskalta paikalta päästä tutustumaan saksalaiseen kuluttajaan ja tehdä vähän kenttätutkimusta asiakaspinnassa. Myymme ja haemme tällä hetkellä pääasiassa jälleenmyyjäkontakteja, mutta loppuasiakas on eri juttu. Se on se lopullinen kohderyhmä, in the end.

Tärkeintä kollaboraatioissa on huumori, silmä ja korva. Ideointi on mahtavaa tyyppien kanssa kenellä on samankaltainen huumorintaju. Yhteisen standin rakentaminen on mahtavaa tyyppien kanssa kenellä on samankaltainen visuaalinen silmä ja roadtrip tyyppien kanssa kenellä on samankaltainen musiikkokorva. Päätimme Samin kanssa suunnitella joulumessut Holy Shittiin sopivalla tavalla. Keksimme sopivan sloganin: Heilige Sheisse aus Finnland. Sen ympärille ideoimme skenen, joka sopii tarinaan. Tulemme Suomesta, joten on luonnollista että Suomesta joulumessuille lähtee matkaan joulupukki. Ja poro. Järjestimme kuvaukset messuosaston mainosjulisteita ja -flyereitä varten, mutta myös osaston taustalakanaa varten. Kuvissa Sam on joulupukki. Ei ihan perinteinen. Trendipukki, sanoisin. Ja koska mä olen nahkaan mieltynyt asustesuunnittelija, oli vain luonnollista että mun osakseni jäi esittää poroa. Kuvauksissa oli sarvissa pitelemistä, naurusta puhumattakaan.

Kysyin äsken veressä istuvalta, alati autoja tööttäilevältä pukilta, miten me oikein saatiin ajatus matkustaa autolla Hampuriin. Se ei muista. "Kännissä me ei kyllä oltu", oli vastaus. Ei oltu ei. Oltaiskin oltu, mutta rehellisesti en edes muista milloin oltais Samin kanssa viimeksi kaveerattu vapaa-ajalla. Lähestulkoon kaikki "sosiaalinen" toiminta liittyy nykyään työhön, mutta tätä ei toivon mukaan kukaan ymmärrä väärin. Rakastetaan molemmat työtämme, ja yhdessä tekeminen mahdollistaa myös hengaamisen yhdessä ystävyyden nimeen. Mä epäilen että roadtrip idea lähti jostain romantisoidusta ajatuksesta tehdä kahden päivän messuista jollain tasolla perusteellisempi.

Aiomme yhdistää tuotteemme tekemällä ständille kattauksia molempien tuotteista. Alla hahmotelmaa kattausten aiheista. Interesting shit.

Nyt olemme asian ytimessä. Ylitimme juuri Puolan rajan. Klo on 21.07 illalla. Ja tajusimme juuri äsken että tässä autossa on valojärjestelmä joka lyö automaattisesti pitkät päälle ja pois. Cool shit.

Consept shit.

Interior design shit.

Love shit.

Filling shit.

Holy Shit.

Coffee shit.

Tallinn shit.

Shitikka.



10.12.2014

ENTER TALLINN (GT to GERMANY)

Huomenta Tallinnasta.

Testing. Tämä video on ensimmäinen videoblogipäivitykseni. Tässä testataan kameran paikkaa roadtrippiä varten. Ja tässä testataan kameran jalustaa, joka on kojelaudan päällä oleva liukueste ja sen takana jököttävä joulupukki. Asennettiin viihteen nimissä auton kattoikkunaan jouluvalot. Ja wunderbaumin paikalla roikkuvalle olkipukille kultaiset balssit. Puhtaasti viihteen nimissä.

Tänään, nyt, matka jatkuu Puolaan. Ensimmäinen kameranjalusta ei toiminut. Ensin joulupukki kaatui, sitten liukueste liukui. Ei kovin hyvää suunnittelua sanoisin. Mutta autossa on 3 suunnittelijaa, joten on aika epätodennäköistä etteikö meillä olisi nerokkaasti kehiteltyä autokamerajalustaa reissun lopussa. Jos Hampurin messut jää viivan alle, voidaan ainakin myydä autokamerajalustaidea.

Jatketaan kun verkkoa on seuraavaksi jaossa. Moi moi!