Jenni Ahtiainen on porilainen helsinkiläinen, joka pyörittää omaa merkkiä nimeltä gTIE ja jonka on vaikea olla tekemättä ja sanomatta mitä ajattelee. Backline kertoo omien unelmien toteuttamisesta. Se kannustaa ja vastustaa. Se saa ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja pyrkii osoittamaan, että kaikki on mahdollista kun lopettaa haaveilun ja alkaa tekemään.

10.12.2014

ENTER TALLINN (GT to GERMANY)

Huomenta Tallinnasta.

Testing. Tämä video on ensimmäinen videoblogipäivitykseni. Tässä testataan kameran paikkaa roadtrippiä varten. Ja tässä testataan kameran jalustaa, joka on kojelaudan päällä oleva liukueste ja sen takana jököttävä joulupukki. Asennettiin viihteen nimissä auton kattoikkunaan jouluvalot. Ja wunderbaumin paikalla roikkuvalle olkipukille kultaiset balssit. Puhtaasti viihteen nimissä.

Tänään, nyt, matka jatkuu Puolaan. Ensimmäinen kameranjalusta ei toiminut. Ensin joulupukki kaatui, sitten liukueste liukui. Ei kovin hyvää suunnittelua sanoisin. Mutta autossa on 3 suunnittelijaa, joten on aika epätodennäköistä etteikö meillä olisi nerokkaasti kehiteltyä autokamerajalustaa reissun lopussa. Jos Hampurin messut jää viivan alle, voidaan ainakin myydä autokamerajalustaidea.

Jatketaan kun verkkoa on seuraavaksi jaossa. Moi moi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti