Sunnuntai-ilta klo 23. Los Angeles. Oma sänky. Olen taas väsynyt. Fiiliksissä, mutta väsynyt. Oli iso suunnitelma lähteä ulos kikkailemaan, laittaa kaupunki sekaisin, tanssia pöydällä, eri värisiä juomia ja seuralaisia, Rainbow ja House of Blues, ehkä vähän uhkapelejä, silmäpelejä, lentokoneita, miljonäärejä, amerikkaa. Lähteä yöhön. No suunnitelmassa oli naisen kokoinen reikä. Ei siitä mitään tullut. Juon sängyssä peiton alla eilen avatun punkkupullon jämiä villasukat ja kotihousut jalassa ja katselen Facebookista kun kaverit ja sukulaiset heräilee Suomessa. Taustalla Uhrilampaat. Tää kaupunki on upea paikka, mutta on raunioittava koti-ikävä.
Blogissa on käynyt paljon ihmisiä. Mahtavaa. Tuntuu, että pitäis hyödyntää sitä jollain tavalla, just nyt, joten mietin mitä haluaisin kaikista eniten tällä hetkellä. Haluaisin muistaa jotenkin kavereita, sukulaisia, kaikkia, jotka on edesauttaneet tämän menneen viikon onnistumisessa. Ylipäätään kiittää. Puhuin toissapäivänä duunikaverin kanssa, joka tarjosi kyytiä kotiin, miten se uskoi siihen että hyvän voi laittaa kiertämään. Oon koittanu opettaa pojalle samaa asiaa. Että kun tekee jonkun toisen hyväksi jotain, vaikka vain iloiseksi, tulee se aina jossain muodossa takaisin. Poika keräsi silloin kaikki vaaleanpunaiset, pienet, kimaltavat tekotimanttinsa, omat aarteensa pieneen vaaleansiniseen laatikkoon, jonka vei ystävälleen Siljalle, koska "Silja tykkää näistä".
En ole mikään hyväntekijä. Aina unohdan kenelle olen velkaa ja ketä auttoi kun tarvitsin jeesiä. Joululahjatkin jäi ostamatta. Uskallan kyllä pyytää apua, mutta aina unohdan antaa samalla mitalla takaisin. Uskon kuitenkin, että vuoroni tulee. Oon ollu putkiaivoisesti niin omien duunien keskellä, sivulla, alla ja syvyyksissä, etten ole edes pysähtynyt kun olis pitänyt. Useimmiten huomaan kyllä, kun ajatus lähtee harhailemaan. Just silloin, kun pitäis olla vain ja ainoastaan läsnä. Kun kaveri jeesaa, pyyteettömästi, sitä ei sais pitää itsestäänselvyytenä. Kirjoitin ystävälleni Stellalle tänään, että tämän reissun jälkeen haluan Poriin syömään ja nukkumaan. Takaisin kohtuun. Että on pakko päästä rauhottumaan. Ja sain juuri äsken vastauksen: "Voi sua! Tuu jo takas, niin me silitellään sut kuntoon. Ja tehdään sulle ruokaa.". Jotain kai oon tehnyt oikein, kun on tuollaisia kavereita.
Ennen kuin tää alkaa vaikuttaa jeesustelulta, kirjoitan kärjen. Olis siistii jos joku kattois ja hymyilis. Olis siistii jos joku tervehtis naapurinmummoa, vaikka se olisi kuinka etuileva ja äkäinen. Olis siistii jos joku heittäis sydämillä koristellun paperilentokoneen parvekkeelta maasta löydettäväksi. Olis siistii jos joku ostais 30 sentin tikkarin sille alepan myyjälle, joka jaksaa aina olla iloinen. Olis siistii jos joskus jättäis paskapuheet väliin. Olis siistii jos joku kertois, että tykkää. Se olis vaan tosi siistii.
Mä löysin isäpuolelle tänään pehmeät silmälaput. Ne maksoi 3 dollaria. Vanhat oli kuulemma kovat. Tulin iloiseksi. Sen puolesta, etukäteen. Voihan niitä siisteyksiä tännekin kirjoitella. Kommenttilootaan. Joku toinen tekee ehkä samoin.
Oon täällä nyt vaan niin väsyneen ja onnellisen, naisellisen ja tunteellisen kiitollisena, siks. Näin. Tänään. Kiitos. Sös.
Jenni, olet timantti naiseksi! Ei olla paljon viime vuosina nähty tai muutenkaan oltu tekemisissä, mut olen aika tiiviisti seurannu sun menoa fB:ssä ja milloin missäkin lehtijutuissa. Niistä jutuista mitä oot pojastasi kertonu, näkee ja kuulee, että kasvamassa on hieno mies. Ja sellanen ei tuu itsestään, se vaatii hienon äidin. Ja sellanen pojallasi onkin - kaiken tämän humun keskellä mietit ystäviäsi, isäpuolesi silmälappuja ja naapurin mummojen vointia. Voi että tässä maassa olis asiat hyvin kun täällä olis enemmän Jenni Ahtiaisia. Jestas!
VastaaPoistaJenni, sä oot ihan huikea. Tiesin jo muutaman kerran sut liikkeessä tavattuani et sulla on kasvotusten sana hallussa, mutta että vielä kirjallisestikin. Tää blogi on tosi mainio, toivottavasti jatkat vielä ameriikan seikkailun jälkeenkin aktiivisesti. Tuo sun meininkis on vaan jotain niin siistiä. Mä oon ihan fani, heh.
VastaaPoistaJa oon niin samaa mieltä tosta "anna hyvän kiertää" -ajatuksesta. Tosin mä en ehkä aattele et saan joskus jotain takasin ku teen hyvää, mulle riittää jo se hyvä mieli minkä itse saan siitä lahjan, avun tai muun antamisesta, samantien. Mut eihän se tietenkään haittais jos joku kosminen tasapaino tois niitä mukavia ja avuliaita ihmisiä munkin polun varteen..
Ja hei, ihana tuo sun poika timantteineen. Wau.
Ps. Apua, miksei voi kommentoida nimimerkillä ja URLilla...
Moikka, kiitos kommenteistasi. Muutin nyt kommenttilootan asetuksia niin, että tänne voi kommentoida myös nimimerkillä.
PoistaHyvää kevättä, j
Hienoa tekstiä kirjoitat!
VastaaPoistaHitsi vie! Sun luomukset on super mageita ja tätä tarinaa on todella ilo seurata, olen totaalisen koukuttunut teksteihisi! Jaan kanssasi tuon hienoisesti soimaavan omatunnon kiitollisuudesta niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat edesauttaneet oman unelman toteuttamista. Itsellä jäi kaikki joululahjat ostamatta ja milloin lie olisin muistanut ystäviäni synttärilahjoillakaan? Viimeinen vuosi on hurahtanut niin intensiivisesti töihin uppoutuneena, että välillä meinaa unohtaa ettei tää maailma todellakaa pyöri vain oman navan ympärillä. Mutta se työ on ollut suuren unelman toteuttamista ja uskon, että oman sydämen äänen seuraaminen on suurin palvelus mitä tälle universumille voi tehdä. Se tuo takuulla maailmaan jotain hyvää ja myös sen aika tulee, että ilmaisee oman kiitollisuutensa luonnostaan ilman, että taustalla on tunne siitä, että olisi jollekin kiitollisuuden velassa. En usko, että sellainen kiittäminen palvelee ketään. Toivottavasti jatkat blogia myös palattuasi - jos ehdit :)
VastaaPoista