STOP RUNNING SO FAST

Huomenta. Haukotukset ovat menneet poikkeuksetta jetlagin piikkiin. Anteeksipyydellessä oon tosin täsmentänyt, ettei välinpitämättömyydeltä vaikuttavat haukotukset liity aikaeroihin, vaan työmäärään. Losissa vietetty viikko veti muian sen verran sekaisin, että tajusin kunnolla vasta kotiin päästyäni miten helvetin väsynyt olinkaan. Päätin syksyllä, että heti kun tulee mahdollisuus nukkua, otan tirsat, koska lopun aikaa olen kuitenkin suurimmaksi osaksi hereillä. Se oli hyvä päätös. Keskusyksikköni eheyttää vieläkin, suurimmat linjat alkaa kuitenkin olla kunnossa. Pieniä tuijottelukohtauksia tulee vielä. Tyhjiä hetkiä keskellä päivää jolloin ei tapahdu kerta kaikkiaan yhtään mitään.

Golden Globes. Kuvia on kysytty, etsitty ja kirottu. Mielenkiintoni juhista otettujen nimettömien kuvien etsimiseen loppui lopulta, lähes kokonaan perjantai-aamuna, jolloin sain viestin Grammy Awardsin brändivastaavalta (tippaajia on varmasti useita). Että kiinnostaisko lähteä sinne. En väsymyksen tai tyhmyyden vuoksi ensin ymmärtänyt viestiä. Luin sen iltapäivällä uudelleen ja kerroin asiasta markkinointiperämoottoriveljelleni. Se sai hepulin ja paasas mulle lähes uskonnollisella äänenpainolla miten sinne on lähdettävä. Ettei "näin hyvää kärkeä globesien perään missata". Grammyt järjestetään Losissa 10.2. Menin ytimeen asti sekaisin veljen puheista. Mies osaa puhua. Parkkeerasin perseeni pojan kanssa illaksi heille ja veli mietti oi mite hianoo, kukas, mitäs, milloin, ai ei o rahaa, no olisko näil tai noil, mää sit vaik maksa, sää meet sin. Keskityin lähinnä viininjuomiseen ja veljen visioinnin tuijottamiseen. Lopulta oli tehtävät asiat ja ideat ja lihat paperilla. Heräsin kerrossängyn alaosastolta unissavilkkaan rottani vierestä kroppa piikkisuoraan asentoon puutuneena klo 4.30 ja ymmärsin ensimmäisen totuuden: herramuvereni, mää en voi lähtee sinne. Miten helpottava tunne.


En tykkää lähteä bailaamaan kiireessä. Pitää olla aikaa fiilistelyyn. Ripsiväriä tulee hierottua kolmatta tuntia. Rullat päähän. Lasi viiniä. Nyt, nyt mä soitan sen biisin - mikä se olikaan. Ei rullia kuitenkaan. Sekoilua vaatekaapissa. Toinen lasi viiniä. Illan sisäänajoa tekstiviestien ja facebookin muodossa ystävien kanssa. Haluan nauttia valmistautumalla rauhassa. Monelle asiakkaalle olen sanonut, ettei mun mallit ole vermeitä joita käytetään joka päivä. Niiden käyttäminen vaatii toisinaan hienomman tilaisuuden ja solmua kannattaa hyvissä ajoin harjoitella. Vaikkapa edellisenä iltana. Ihan rauhassa. Käsikirjoittaa tilanne romantisoidusti kuin rakastelukohtaus romanttiseen elokuvaan. Olla rauhassa turhamainen, harjoitella solmua ja tuijotella peiliin. Taksia ei kannata soittaa ennen kuin verme on kaulassa, oikein. Kun heräsin lauantai-aamuyöllä, musta tuntui kuin heräisin taksista matkalla Marilyn Mansonin kotiin - tukka märkänä, ilman meikkiä ja nahkahousja - ilman hänelle jo aikoja sitten suunnittelemaani punaista pitsihärpäkettä.

Oivallus oli tervein aikoihin. Oli mahtavaa huomata pystyvänsä palaamaan alkuperäiseen suunnitelmaan. Laittaa rauhassa Losin aikana kerääntyneet hommat pakettiin. Sitten olla Porissa. Hiljaa. Sitten uusi mallisto Matexille. Ja sitten, Oscareiden jännitys alkaa. Ja koko ajan siinä vieressä isompi suunnitelma. Tähtäin. Amerikkaan. Ollaan amerikantuottajamiehen kanssa meilattu useampaan otteeseen ja meillä on good thing going on. American Music Awards järjestetään marraskuussa, joten aikaa on suunnitella hyvin koko setti. Voin maistella, tepastella, ehkä jopa salaa piehtaroida amerikanunelman ympärillä. Grammysit olis sekoittaneet pään. No good shit!


Veli heräsi muutaman tunnin kuluttua. Kerroin päätöksestäni, joka perustui jälleen perstuntumaan. Näin, miten edellisen ehtoon Ville puski muhun raivolla energiaa, uskoa ja rakkautta. Ja näin, miten aamulla sen silmiin puski pettymys, harmitus ja turhautuminen. Mutta näin myös, että se ymmärsi. Ja sen, miten hyvin näkyykään kun mikään ei puske. Kun on tehnyt palveluksen itselleen.

Hello Monday Morning, try and talk your way out of this one

For today's grand performance try and make the most of the love that's left

As you board the train or park the car

Fly me to where you are

And I'll sleep in on your shoulder

Trying to forget the everything that weighs you down

Tongue-tied, staring at the ceiling all night

Trying to believe that sometime, one day, maybe we might just come around

And stop running so fast

And stop running so fast

Well, hello Monday's calling, try and talk your way out of this one

It's just motorways of empty cars, full speed stop and starts

But I'm sleeping on your shoulder

Trying to forget the everything that weighs you down

Tongue-tied, staring at the ceiling all night

Trying to believe that sometime, one day, maybe we might just come around

And stop running so fast

And stop running so fast

And stop running so fast

And stop running so fast