SYKE

Muutaman viimeisen päivän aikana otetut askeleet on olleet askeleita lujaa suoraan eteenpäin. Mutta kun hetkeksi hidastaa tai malttaa pysähtyä, näkee kulkemansa matkan ja voi ajatella rauhassa seuraavaa askelta. Miettiä tuliko kaikki kamat mukaan tai olisko matkalla ehkä jotain muutakin nähtävää. Tai. Kantsisko jopa hetkeksi istahtaa.

Istun koneessa viimeisellä yhteyslennolla Lontoosta Helsinkiin (melkein kirjoitin Poriin). Katsoin ikkunasta kun kone irtosi maasta ja mietin, että mitä nyt tapahtuu. Pitääkö tehdä jämpti toimintasuunnitelma vai jatkaa heittopussina olemista. Totuus kun on, että on ollut paljon onnea matkassa. Välillä tuntuu kuin menisin automaattiohjauksella eteenpäin. Joku fiksu joskus sanoi, että kun asiat kolahtaa ilman puskemista paikoilleen, on oikealla raiteella. Just niin. Mutta duunikuvoiden saralla on viimeisen vuoden aikana tapahtunut niin paljon epätodellisen hienoja juttuja, että joku kaupallisesti viisaampi olis varmaan tehnyt sillä jo tiliäkin. En mää mikään pisnispönttö ole, mutta uskon ettei taiteilija itse ole paras myymään töitään. Sitä varten on eri ihmiset. Mulla on tässä hommassa niin sydän mukana, että voin despoottimaisesti kieltäytyä myymästä juttujani asiakkaalle, jos ne eivät hänelle mielestäni sovi. Tai loukkaantua liian helposti, kuten kävi Dennis Quaidin kanssa. Mies kun ei tajunnut, että silloin kun puhutaan mun hengentuotoksista, olis parempi pistää se puhelin kiinni, koska se etusormi - jonka se nostaa pystyyn ja sanoo "wait one more sec" - pistää mua joka kerta suoraan sydämeen. Kyllä mää tajuan, että oman merkin edustustehtäviä ei hoida kukaan paremmin kuin minä, mutta myynti ja markkinointi onkin sitten ihan eri juttu. Suunnittelijan kannattais luottaa se puoli duunista ammattilaiselle. Sille, kenellä ei ole niin emotionaalista suhdetta joka helkkarin piissiin, myytävään teokseen. Ja keskittyä itse käsienheiluttamiseen ja korkealentoisiin ajatuksiin.

Otan vielä muutaman askelen, ennen kuin istahdan. Hoidan tällä viikolla verkkoputiikkitoimitukset ja autokatsastuksen, sitten hollywood-mittatilaustyöt, vastaan amerikantuottajalle, teen pari nahkakokeilua ja sitten raahaudun Poriin. Kotiin. Lataan akun; nukun, syön, saunon, kuuntelen musaa isän kanssa ja juoksen takaisin Helsinkiin raivopäisen energisenä. Helmikuun ensimmäisellä viikolla syntyy Kenneth-mallistolle uudet miesten mallit. Ja sitten voin alkaa hölkkäämään jenkkikuvioita ihan toden teolla.

Siihen asti, peace!