TERVEISET SUIHKUSTA

Tulin kotiin kroppa vinossa, sormet jäässä ja päässä kymmeniä ajatuksia. Päivä oli epätodellinen. Ilmakin oli omituisen kylmä. Oli pakko mennä kuumaan suihkuun. Ajattelemaan.

Heräsin aamulla 3.45 Today Shown TV-ryhmän vuoksi. Tunteja kestänyt panttivankitilanne Losin keskustassa huusi kamerat sinne. Olin aivan poikki aamulla herätessäni ja oli lähellä että luovutan ja jään nukkumaan. En luovuttanut, vaikka eilinen vei voimat. Tai niin luulin.

Päivä, jonka piti alkaa 5.15, venyi odotteluksi. En halunnut lähteä nukkumaan, koska oli mahdollisuus, että panttivankitilanne laukeaa ja kamerat tulevat sittenkin, voi olla että ei, ehkä kuitenkin, possibly maybe. No eivät tulleet. Kun klo 10 alkoi vieraita tulla, olin ihan valmis takaisin sänkyyn. Mutta, woman's gotta do what woman's gotta do.

Tapasin helvetisti tuttuja naamoja. Paljon myös ei-tuttuja, mutta jotka oli kuitenkin A-listan vieraita. Välillä olo oli kuin idiootilla, en tunnistanut ketään. En käy elokuvissa. Enkä pahemmin katso televisiotakaan. Paitsi Frasieria. Tiedän Nicole Kidmanin, Tom Cuisen ja Eddie Murphyn. Gerestä en niin välitä enää, kun ei se tullut tänäänkään. Ihmiset pyöri kuin herhiläiset mulle tuntemattomien ympärillä. Joka välissä kysyttiin haluanko valokuvan. Sanoin monta kertaa, että "ei kiitos". En tee teatterikuvilla mitään. Haluan että asiakkaat, jotka oikeasti tykkäävät malleistani, voivat sovittaa niitä ja mikäli tilanne ja fiilis on hyvä, voidaan kuvia ottaa. Monta kertaa unohdin kokonaan kameroiden olemassa olon, suurimmalle osalle ne on elinehto. Kuvat. Se että kuvia pitää saada. En tajua sitä. Mutta lopulta löysin itseni muutaman upean äijän kaulasta. Hymyilemässä kameran edessä. Ja sainpa "sillä silmällä" yhden puhelinnumeronkin. Jotkut asiakkaat mun on pitänyt syöttää IMDb:n tietokantaan kotiin päästyäni, kun ei muuten en heitä tunnistaisi.

Giancarlo Esposito on täysin mun mies, joka diggasi Waits-mallia niin, kuin g-mies vaan voi. Mahtavaa. Pieni, lyhyt jazz-muusikon näköinen hattupää, joka tuli lähelle. Ja niin, miksi diggasin, no KOVA LAKI. Hyvä sarja, joka on pyörinyt ikuisuuden Suomessa. Muita miehen duuneja on mm. Criminal Minds, The Unsusal Suspects, Breaking Band ja CSI.

Grant Bowler on myös ihana ja sen waiffi oli mukana. Äärimmisen mukava sellainen. Mies on meille ehkä tutuin Lost tai True Blood -sarjasta. Juteltiin pitkään ja sekoiltiin mun mallikirjassa. Grant tilasi multa mittatilaushomman. With a tuxedo.

Norjalaiset Joachim Rønning and Espen Sandberg tulivat myös ensimmäisetn joukossa. He ovat ehdolla Kon-Tikinsa kanssa Globeseissa, ja tänään kävi ilmi, että ovat myös ehdolla Oscareissa. Molempien kundien vaimoilta löytyy vierailun jälkeen kauriinnahkaa huivien muodossa.

Breaking Bad -sarjan RJ Mitte oli hieno nuorimies. Ja selvästi mun asiakas. Mies käyttää rentoa pukua joka paikassa, ja silminnähden kiinnostunut Kenneth-mallistosta. Peli oli heti selvä. Puhtaasti ammatillinen tapaaminen. Heh.

Omar Sy on ehdolla Globeseissa Koskemattomat, Intouchables -elokuvalla. Ranskalainen näyttelijä tilasi multa duunin käteensä. Keskustelu tuotti täysin uuden mallin, enkä voi suoraan sanottuna keksiä sille parempaa mallia. Omar on aika pitkä näyttelijäksi. Vois olla jenkkifutispelaaja. Tai nyrkkeilijä.

Tapasin muutaman True Bloodin kasvon, mutta täällä toinen kova sarja on Twilight - Aamunkoi. Amadou Ly on yksi heistä. Ihanan vilpitön nuori mies. Kattelin sen sekoilua mestoilla jo ennen kuin se tuli ilman publicistiaan juttelemaan, mut tällä jätkällä on hyvä flow. Tulin todella hyvälle tuulelle kundista. Se katsoi syvälle, ei vilkuillut muualle. Oli siinä. "You wanna touch my leta?" kysyin siltä. Ja se halus. Tämän miehen kanssa mää lähden tänään bilettään. Sen kaverit osaa kuulemma bailaa. Eikä senkään taidoista jääny epäilysta, kun sitä kikkailua siinä seurasin. Halattiin pitkään, "You have a pen?", "yes i do", "this is my number, call me tomorrow when you go out of here". Amadoun publicist seisoi vieressä suu ympyriäisenä. Ja mä olin ihan fiiliksistä kundista. Sil oli käsittämättömän hyvä meininki. Kahvimies O ei ole enää mitään.

Timothy D. Murphy on jumalainen mies. Ei kaipaa selityksiä. Katsokaa nyt sitä. Miehet ja naiset. Menin pähkinöiksi. Ja se puhuu irlantia. Voi sössönsöö. Niin, Timothy tilasi multa mustan pilkullisen Cash-mallin. Ja mulla on sen puhelinnumero. Se on tässä sängyl mun vieres. Siis se puhelinnumero.


Son's of Anarchyn Benito Martinez, Sandra Vidal ja Twilightin Judy Shekoni jäivät mieleen myös. Benito (myös Shieldissä) oli paljon vanhemman ja rupuisemman näköinen kuin telkkarissa. Kumma juttu! Sandra Vidal oli vain kaunis kuin kukkanen ja Judy Shekoni fiiliksissä mun nahoista ja korvakoruista. Niin ja The Real Housewives of Orange County... my GOD mitä muijii.

Ja sitten perjantai-illan JACKPOT! Olin jo aivan poikki illalla ko 18 jälkeen, kunnes tapahtuman järjestäjä raahasi eteeni miehen ja sanoi "you gotta get to know each other". Miehellä oli rento puku, jonka alla avonainen kauluspaita ja villatakki. No. Hän kertoi nimensä, mutta se ei sanonut mitään. Taaskaan. Tietenkään. Mutta koska mies oli selvästi innoissaan, kerroin asiat "the shit" merkistäni. Se seisoi hiljaa ja kuunteli ja katseli. Sitten. Polvet puolitangossa, etukumarassa asennossa, kädet auki levitettynä kundi tuijotti kirjaani ja sitten mua ja sanoi, "you fucking saved my life". Mies on Golden Globesien JA American Music Awardsien tuottaja. Näytin sille kaiken mitä mulla on. Se otti kaiken mitä pöydältä löytyi. Kertoi American Music Awardseista, miten puemme hänet, juontajat, bändit, kaikki. Kirjoitti puhelinnumeronsa, meiliosoitteensa, pyysi "spell it, please, so you get it" ja halasi. Kolme kertaa. Jatkettiin jutustelua sydämen muotoisessa asennossa pitämällä kaksin käsin toisistamme kiinni, kuin juuri ennen maailmanloppua. Pyörryin. Sisäisesti. Penthouse oli jo kiinni, järjestäjiä oli lähtenyt jo pois, ja molemmilla tuskainen ilme, missä ja koska nähdään. Kundi vetäsee Globeseihin ensin Waitsin ja Globesien jatkoille DeVillen.

Ei Gere, ei BonJovi, ei Clooney, ei Eddie Murphy eikä god damn Glenn Danzig, ei kukaan ole kovempi. Tuo mies oli syy, miksi heräsin aamuyöllä, syy miksi söin ja miksi ylipäätään SYÖN proteiinipatukoita ja jotain vtn pahoja terveyspalleroita joita joku hippiäinen katolla jakaa. Syy, miksi tulin Losiin. Mun duunit kuuluu musiikin ympärille. Ja tapasin sen miehen, kenet mun oli tarkoitus tavata. Tää tarina lähti tänään juuri siihen suuntaan mantereen tähtitaivasta, minne se kuuluukin. Pakkasin laukun. Pistin lenkkarit jalkaan ja kävelin kotiin. Kuuntelen aina musiikkia kävellessäni, tänään ei tarvinnut. Poltin tupakan. Ja hymyilin. Morjes. Voi morjes.