ADULT COMMITMENT

Unohtakaa kaikki mitä kirjoitin Berliinistä. Mikään ei mene kuten suunnittelin. Malliston piirtäminen on mahdotonta. Häämallisto on pyörinyt päässä kuukausia, mutta mallien uloshieromiselle varatusta ajasta olen käyttänyt enemmän aikaa ja energiaa piirtämisen aloittamisen ajattelemiseen kuin itse piirtämiseen. Pää on muualla. Turhauttavaa.

Sain tämän onnenkeksistä. Vaikutus alkaa kai pari päivää myöhemmin.

Piirustuslehtiö on kulkenut toiveikkaana käsilaukussa kolme päivää. Aamulla ilmoitin tytöille, etten uskalla lähteä ulos. Kolme päivää ovat olleet pelkkiä harha-askeleita. Kun avaan tietokoneen olen heti facessa tai tubessa. Löysin muuten helvetin hyvän videon, jossa oli kymmenen parhainta bassoriffiä. Mutta jos ehkä kuitenkin mahdollisesti saan malliston paperille, huomaan tarvitsevani sen tekemiseen ihme asioita. Tarviin teippiä. Tarviin kangasta. Tarviin koneen ja kangassakset. Ja mattopuukon. Mitä oikeasti tarvitsen, on drinkki.

Piirtäminen tuntuu yliarvostetulta. Tällä hetkellä ei ole minkäälaista mahdollisuutta saada kuvia aikaan piirtämällä. Toki on loogista, että kankaat, sakset, kone ja nuppinaulat olis tässä samalla pöydällä kynän ja kumin kanssa. Mutta kyse on nyt samasta asiasta kuin mistä onni on tehty. Elän illuusiossa, jossa matalampi ja nopeampi auto, tuhannet yksiköt pankkitilillä, uusi prätkä - tänään vähintään teippi ja mattopuukko - tekee onnelliseksi. Kunpa olis isommat rinnat, olisin täydellinen. Tällaiset selitykset siirtää ongelmia, ei poista niitä.  Nyt on kyse siitä, ettei pää käynnisty. Vaikeeta on.

Istun kämpillä. Seuranani tietokone, lehmän muotoinen kahvimuki, kuoharilasi ja Stella, toimelias kollegani, joka "tekee töitä" viereisessä huoneessa lähes ilkosillaan ja joka täyttää lasini joka kerta liihottaessaan ohitseni. Istuin vielä hetki sitten kuulokkeet korvissa kuunnellen piiskaavaa musiikkia. Sitten Iron Maidenin Trooper loppui ja kuulin taustalta tutun biisin. Dingon Sinä ja Minä. Laskin kuulokkeet pöydälle ja kävin puhtaasta yhteenkuuluvuudentunteesta kaatamassa Stellalle lasillisen. Nainen mainitsi kuin sivuhuomautuksena, "on muuten järjettömiä keskittymisongelmia". Kippis!

Täällä me ollaan. Luovan alan tekijät. Alan hommissa. Berliinissä. Kun homma alkaa kuulostamaan piehtaroinnilta ja näyttämään piehtaroinnilta, ei kannata antaa sen hämätä. Silloin se ei vain vaikuta piehtaroinnilta vaan se on piehtarointia. Silloin kannattaa luovuttaa. Avata se viimeinen prosecco ja alkaa nauttimaan viikonlopusta.

Tämä on Backline. Kello on 17.00. Virka-aika on täynnä. Hyvää viikonloppua. Auf Wiedersehen.