LOVE & DISORDER

Vaikka kaikki ei mennyt Berliinissä suunnitelmien mukaan, sain paljon ajateltavaa. Materiaalia. Enkä varmasti ole tytöistä ainoa. Tällä kertaa ei reissu toteuttanut alkuperäistä matkasuunnitelmaa malliston muodossa. Ei se mitään. Muita ammatillisia tavoitteita täyttyi kyllä. Tammikuussa alkanut hyvä ammatillinen flow jatkuu. Tuntuu tuurilta, että on vuosi 13. Berliinissä järjestetyt elokuvajuhlat liittyvät aiheeseen. Miten, kerron siitä myöhemmin. 

Kun hyppää vahingossa väärään ratikkaan, astuu vahingossa koirankakan päälle tai ottaa tietoisen harha-askeleen ja vaan pistelee menemään, voi tie johtaa seikkailuihin joita ei osaa odottaa. Yllätyksellisyys on mahtavaa, kun sen osaa nähdä niin. Toisille laki ja järjestys, suunnitelmissa ja aikatauluissa pysyminen on elämäntapa. Mä en kuulu siihen joukkoon. Epäonni voi myös olla onni, onni onnettomuudessa. Tai siihen voi suhtautua huumorilla. Vaikka haiseva koirankakka kengänpohjassa on haiseva koirankakka kengänpohjassa, käynnistää se myös kakanpuhdistusoperaation, mikä viihdyttää muita ihmisiä kadulla ja naurattaa jutun muodossa kaikkia paikalla olleita myöhemmin. Mä tulin ryöstetyksi. Rahat lähti käsilaukusta kuin ilmainen viina bileissä. Pörssi löytyi tyhjänä myöhemmin, mutta illan aikana tapahtui niin hienoja muita asioita, että muutaman kympin sijoittaminen jonkun nilkin taskuun tuntuu kohtuulliselta. 

Tää kaupunki on sekoitus täydellisyyttä ja epätäydellisyyttä. Yhteenkuuluvia ja -kuulumattomia asioita. Kun elää viiden naisen kanssa viisi päivää, alkaa päästää ja päästä iholle. Jokaisella on oma pinttynyt tapansa elää. Yksi tiskaa, siivoaa ja järjestää pyytämättä, toinen jättää leivän ja tuorejuuston pöydälle, kolmannella on niin paljon rakkautta että rapsuttelee alati muita, neljännellä ei lopu virta missään vaihessa vuorokautta ja viidennellä on vain suuri suu. Oon pitänyt itseäni yksinäisenä sutena, joka tekee ryhmätyötkin yksin. Oon aina vaatinut tilaa ympärille, käynyt keskenäni hengittelemässä puistoissa, ollut omissa ajatuksissa. Täälläkin mulla on oma huone, muut jakavat huoneet keskenään. Tosin ilmoitin etukäteen että poltan pari paperossia huoneen ikkunasta. Kukaan ei enää pidä tupakansavusta, se onkin suhteellisen helppo tapa merkata reviiri.

Oli mahtava reissu. Ja taas on kiva lähteä kotiin. Friedrichshainin rata-alueella sijaitseva salakapakka, jossa ollaan monesti istuttu, juoruttu, nuokuttu ja kaupungin tuulia haisteltu, on muuttunut. Kaikki muuttuu. Paitsi yksi asia. Haluan tänne taas takaisin.

Salakapakan pöytä. Muistin sen pinnasta etten ole maalannut pitkään aikaan.
Tykkään roiskeista ja valumista.

Löysin kuvan puhelimestani. Se on ottamani. Ja se on onnistunut vahinkolaukaus.
Sen nimi on Berliini iholla.

Haave Berliinissä asumisesta elää. Voisin hyvin olla yksi noista summereista. 

Käytiin korealaisessa. Epätoivoisen huonona kokkina onnistuin tilaamaan ainoan
ruoka-annoksen, jossa lihat paistettiin ja annokset valmistettiin itse.

Stellan ottama kuva. Hieno rajapinta tulomatkalta, sivusuunnasta.

Katutaiteeseen liittyvä mielenkiintoinen juttu Porista pikku-Berliininä.
http://yle.fi/uutiset/pori_korjaa_helsingin_nollatoleranssin_hedelmat/6091793