Vuonna 2007 soitin Jussi Väänäselle ja onnittelin häntä ja Katja Koukkulaa Eurovision tanssikilpailun voitosta. En tuntenut heitä, nyt tunnen. Siitä se lähti. Olen ollut mukana näiden kahden mahtavan ihmisen tanssiprojekteissa tavalla tai toisella. Puvustushommissa.
Puvustaminen on mielenkiintoinen homma. Kuten elokuvapuvustamisessa, pitää teatteripuvustamisessa ottaa huomioon teoksen tai kohtauksen luonne. Parhaimmillaan puvustus tukee kohtausta juuri sen kaipaamalla tavalla. Kuten Helsingin Sanomat kirjoitti Koukkulan ja Väänäsen Aftertaste-teoksen kohtauksesta: "Koukkulan läsnäolo oli yhtä pakotonta, ja lisäksi hän muuntui hahmoksi. Soolo oli mustaa huumoria, joka syntyi kilpatanssin konventioista ja avioliittoinstituutiota merkkaavasta raskaasta hääpuvusta". Puvustuksella voidaan myös helposti luoda vaikkapa yllätyksellisiä jännitteitä. Yksinkertaisimpana esimerkkinä vähäpukeisuus. Realistisen, arkea kuvaavan kohtauksen puvustamisessa pitää muistaa säilyttää maltti, mutta näissä "taideprojekteissa", joiksi Jussin ja Katjan teoksia kutsun, pääsee joskus revittelemään enemmänkin. Kaikki riippuu käsikirjoituksesta, aikamatkasta, tarinasta ja tietenkin tanssijoista. Mutta luovaa se on: yleensä haluan ajatella erikoisemmissa projekteissa päästäväni itseni irti, mutta puvustushommissa voin sanoa joka kerta laittavani itseni likoon. Jokainen teos on erilainen. Kaikkia osapuolia miellyttävä lopputulos on monen eri alan ihmisen henkilökohtaisten tavoitteiden, määrätietoisuuden ja kunnianhimoisuuden summa. Kun tekee parhaansa, voi siinä parhaiten onnistua. Kriitikonkin mielestä.
Tanssipuvustuksissa erityishaasteen luo bändi- tai artististailauksiin verrattuna vaatteiden ominaisuudet. Tarkoitan nyt liikkuvuutta. Kun levynkannessa olevan rokkarin nahkatakki voi olla kavennettu jeesusteipillä salaa selkäpuolelta ja naisartistin naaman viimeistelee
Photoshop-niminen stailisti, on tanssijoiden puvustuksessa painopiste myös joustavuudessa, mukavuudessa ja vaihtonopeudessa. En voi pakottaa tanssijaa käyttämään tiukkaa kaulakorsettia vaikka haluaisin. Voin vain suunnitella ja toteuttaa ideoita, jotka menee käytettävyydeltään läpi. Kuten oman merkkini sovitustilanteessa sanon lähes aina asiakkaalle, että jos malli tuntuu yhtään epämiellyttävältä tai ahdistavalta, otetaan se heti pois. Tai jos jalkaterät kääntyy yhtään sisäänpäin peiliin katsoessa, ei kannata ostaa. Tärkeintä on mukavuus. Kun se ei tunnu, se tuntuu hyvältä. Kun se ei tunnu hyvältä, pitää sitä nyppiä vatsan kohdalta paikoilleen, korjailla, miettiä. Pitää tuntea olevansa omissaan, ei lainahöyhenissä. Mulla on tapana laulaa aina samat kengät jalassa.
Kaksin käsin
Vuonna 2010 valmistunut ja muun muassa Aleksanterin teatterissa esitetty
Kaksin käsin oli isompi projekti, jossa sain vapaammat kädet jopa minimalistisen lavarekvisiitan luomiseen. Helsingin sanomat kirjoitti: "
Kilpatanssijoina kansalle tutuksi tulleiden Jussi Väänäsen ja Katja Koukkulan uutuusteos Kaksin käsin on juuri tällainen: valoja, pukuja ja lavastuksia myöten vangitsevan näyttävä. Vaikka koreografiparin tausta onkin glitterin, glamourin ja tekorusketuksen maailmassa, ei niistä ole tässä teoksessa tietoakaan. Tämä tuotos ei ole millään muotoa feikki, vaan vahvan tosi." Silloisesta harjoittelijastani
Jenny Selroosista oli suuri apu pukujen toteuttamisessa. Aiemmin gTIEn nurkissa ahkeroinut
Pia Lasonen oli myös mukana helppaamassa. Pia toimii nykyään
Tyra Thermanin avustajana, on käsittääkseni aika monessakin kanssasiskoni projektissa mukana. Tyra suunnittelee glamorööseja naisten alusvaatteita. Ja on ihana.
 |
| Kaksin käsin #1 |
 |
| Kaksin käsin #2 |
 |
| Kaksin käsin #3 |
 |
Kaksin käsin #4
|
 |
| Kaksin käsin #5 |
Aftertaste on Koukkulan ja Väänäsen viime vuonna valmistunut teos. Se kertoo rakkaudesta ja sen monimuotoisuudesta. Helsingin Sanomien tanssikriitikko
Marja Hannula arvioi Aftertasten näin:
Kilpatanssimaailman syke, sen spottivalot ja nopeat pukuvaihdokset rakensivat dramaturgiaa. Visuaalinen ilme vaikutti aluksi niin ilmeiseltä ja nykytanssinäyttämölle vieraalta, että alkoi pelätä liikkeen hukkumista. Turha pelko. Näyttämölle rakentui aavemainen tunnelma, jossa nämä kaksi hukassa olevaa ihmistä etsi uusia rytmejä ja reittejä."
 |
| Aftertaste #1 |
 |
| Aftertaste #2 |
 |
| Aftertaste #3 |
 |
| Aftertaste #4 |
 |
| Aftertaste #5 |
Surface Tension
Ja nyt Katja ja Jussi tekevät Surface Tension -tanssielokuvaa. Siinä tutkitaan tanssijan ja eri materiaalien rajapintaa. Betonilattia, pöly, jää, höyry, vesi, toisen iho. Teos kuvataan kolmena eri vuodenaikana, joista talvikuvaus tehtiin viime perjantaina. Jäällä. Paljaan ihon höyrytessä. Seuraava kuvaus on likaisessa tehdashallissa ja viimeinen illuusiomaisesti veden päällä. Nykyharmonikan virtuoosi Kimmo Pohjonen viimeistelee teokselle musiikin. Ja mun duuni on auttaa puvustamisessa.
 |
| Surface tension #1 |
 |
| Surface tension #2 |
 |
Surface tension #3
Skin
Toteutin vuosi sitten itse oman taidehänksätysprojektin nimellä Skin, jossa tutkin eri materiaalien suhdetta ihoon. Kuvattiin valokuvaaja/sydänystävä/porilainen Mikko Rasilan kanssa lähikuvia ihosta, yhtään sitä kaunistelematta. Kuvista löytyy tatuointia ja sian nahkaa, ihokarvoja ja hopeaa, arpia ja terästä, muotoja ja lampaan nahkaa, kahdeksan upeata valokuvaa, joista yhden tiputin loppumetreillä pois. Näyttely järjestettiin Berliinissä viime kesänä Helsinki FRESH -kollektiivin toimesta.
|
hienoa........oooooops........kaunista.........aiaiaiai.............voimia.........rrrrrrrrrr...........r
VastaaPoista