UUSI ALKU

I have no legal rights to use this picture. It just inspires me.

Moi moi! Käteltiin. Mulla oli pala kurkussa. Lähtiessä pyörähdin kuin jännittävä näytösmalli ja nappasin läppärilaukun oikeaan käteeni. Mikko ojensi raskaan oven raolleen ja soljuin korkeaan marmoriseen rappukäytävään. Ovi kaikui käytävässä kiinni mennessään. Emme puhuneet. Mitään. Ei edes katsottu toisiamme. Ohitettiin hissi kuin yhteisestä päätöksestä ja käveltiin rappusia alas. Rauhallisesti hypähdellen, vierekkäin. Rappusissa laskeutuminen tuntui uudelta kokemukselta. Toinen ovi. Mikon aukaistua sen tunsin poskipäissäni ulkoilman. Se tuntui hyvältä, poskia tuntui kuumottavan. Käveltiin ulos kadulle, katsottiin toisiamme ja purskahdettiin nauruun. "Mitä vittua tuolla just tapahtui?", kysyin.

Ensimmäinen varsinainen sijoittajatapaaminen oli Finatexin Ja Fibanin järjestämän pitchaus-tilaisuuden jälkeen heti seuraavana maanantaina. Tapaamisia oli sovittu perjantaihin asti. Tiistaina olin läsnä kolmessa eri tapaamisessa, joista tosin yksikään ei ollut yhdenkään kirstunvartijan kanssa. Olin kolmen intohimoisen tapaamisen jäljiltä aivan kanttuvei ja päätin ajaa fillarilla kotiin salavälitirsoille. Tuona tiistaina, kaksi arkipäivää pitchaus-tilaisuuden jälkeen puhelin soi. Sovittiin naisen kanssa tapaaminen heti seuraavalle aamulle, keskiviikoksi. gTIEsta kiinnostunut mies poistuisi maasta ja meidän olisi hyvä nähdä ennen sitä. Olin tavannut puhelun tehneen naisihmisen aiemmin Fibanin tilaisuudessa ja hän vaikutti hyvältä. Toki tilaisuudesta jäi mieleen kaikki juttelemaan tulleet ihmiset, mutta tästä naisesta kerroin äidilleni ja parille ystävälle, jotka tiesivät tilaisuudesta. Nainen kysyi multa oikeita kysymyksiä merkistäni, kysymyksiä joihin osasin vastata. Kysymyksiä merkin alkuajoista. Miten päädyin globeseihin. Miksi on tärkeää tarjota myös omille asiakkailleni sijoitusmahdollisuus. Niitä helvetin tärkeitä kysymyksiä, miksi mä teen mitä teen. Tätä naista kutsun tästä lähin nimellä hyvä nainen.

Kun samaan tilaan heitetään kourallinen luovia ajattelijoita ja lähes viisikymmentä matemaattisesti ajattelevaa pisnisihmistä, ymmärtää taiteilijakin että kaikillä todennäköisyyskaavoilla laskettuna voi yhteentörmäyksiä tulla. Kaikki meistä kuudesta pitchaajasta tiesi torstaina, että mitään ei voi jättää ilmaan roikkumaan, ei voi perustella tuotteen myyntiä koska tää on erilainen ja näin mageen värinenkin ja abstrahoida pisneksen kasvua nousevalla kädenliikkeellä. Me oltiin seisomassa siellä koska suuri osa meistä nimenomaan tarvitsi kasvun takaavan rahan lisäksi henkistä pääomaa. Ihmistä, joka osaa muuttaa sen erilaisen ja kivan värisen tuotteen rahaksi. Mä esimerkiksi olin tilaisuudessa etsimässä oikeata  ihmistä, en vain kylmää rahaa. Ihmistä, joka pystyy ymmärtämään sen, että kuka olen, mitä teen, miksi teen ja miksi mä olen siellä. 

Olin sopinut Mikon - excel-miehen - kanssa, että käyn ensin haistelemassa sijoittajaehdokkaita yksin, ettei häiriötekijöitä synny. Että voin olla täysin omassa roolissani ja arvioida hippivaistoillani tilanteen. Ja ihmisen. Koska olin tavannut naisen jo aiemmin, tuli Mikko mukaan ja lähdimme yhdessä hyvillä mielin ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen. Mä pitchasin uudelleen pöydässä istuville herroille. Lopetin puheenvuoroni sanomalla, että tilanne on äärimmäisen turhauttava. Että tällä hetkellä kaikki on rahasta kiinni. Että olen jutellut kansainvälistymissuunnitelman ja markkinatutkimuksen tekemisestä USAssa mm. Finpron kanssa, tiedän sen maksavan viisinumeroisen summan, mutten voi tehdä tilausta siitä yksinkertaisesta syytä, että rahaa siihen ei ole. Tässä välissä hyvä nainen kertoi pöydässä istuville miehille mun myyneen asuntoni pystyäkseni kehittämään gTIEta. Säpsähdin pöydässä, en muistanut kertoneeni Fibanin tilaisuudessa naiselle asuntokaupoistani. Teatraalisen vartalonliikkeen tähdittämänä mies sanoi, että "pistäs nyt tilaten. Kyllä me tämä hoidetaan". Katoin Mikkoa iltalypsyilmeellä, WHAT?! Mun paidassa luki sinä päivänä, siinä huoneessa Give it to me. I give it to you.

Kun puhutaan pienen yrityksen kasvuvaiheesta ja sijoittajan hakemisesta, tarkoittaa se käytännössä usein sitä, ettei sillä kasvun hetkellä ole varaa palkata uusia työntekijöitä. Ja silloin joutuu tähän tilanteeseen jossa olin vielä muutama kuukausi sitten. On hienoa, että pystyy työllistämään itsensä, joo, mutta kysynnän kasvaessa huomaa nopeasti ettei muuta enää teekään kuin töitä. Sen lisäksi, että myin asuntoni voin rehellisesti sanoa etten ole merkin aikana koskaan pitänyt yhtä ainutta sairaslomapäivää, enkä lakisääteistä vuosi- tai kesälomaa. Ja kun puhutaan kasvuvaiheesta vielä vähän lisää, oon huomannut, että saavuttaakseni sen mitä haluan on hakemani rahasummat sen verran isoja, ettei mua hävetä ollenkaan sanoa olevani persaukinen taiteilija. Eikä mua hävettänyt asunnon myyminenkään, äiti tosin oli kauhuissaan. Siksikin oli mahtavaa että muti istui siellä Fibanilla ihan vieressä ja näki että niistä asuntorahoista tuli kuin tulikin jotain. Ja kun vielä ihan vähän puhutaan lisää kasvuvaiheesta ennen kaikkea suunnittelijalähtöisessä yrityksessä, on äärimmäisen tärkeää muistaa, että ne sijoittajat sijoittaa suhun, ei vain sun merkkiin tai yritykseen. Ne sijoittaa SUHUN: Jos sulle tapahtuu jotain, sijoitus ei tuota. Ensimmäinen asia mitä sijoittaja - hyvä nainen - mulle ehdotti oli loma. Sen sijaan, että ne haluaa mun alkavan tahkoomaan hommia, ne haluaa mun lähtevän lomalle. Miten oikein se onkaan!

Todettakoon ja kirjattakoon ylös, että nämä viimeiset kuusi vuotta ovat olleet kuusi elämäni onnellisinta vuotta. Niiden aikana olen antanut kaikkeni saadakseni mitä haluan ja juuret ovat nyt tukevasti maassa. Hyvässä maassa. Täältä se alkaa saatana kasvamaan. Suoraan ylöspäin. Mutta ennen kun se alkaa kasvamaan, annan sille jotain mitä se ei ole saanut. Kastelen sen mullan rakkaudenpunaisella kastelukannulla. Huolellisesti annan sille vettä ja annan sen itää vielä hetken. Ja sillä aikaa kun se puskee niitä nuppujaan, pakkaan laukun ja pojan. Ja lähden ensimmäiselle kesälomalleni. Jätän maalarinteipit ja kynät ja tietokoneen kotiin ja kömmin vintiön kanssa jonkun tukevan puun alle kahdeksi viikoksi hengittämään ja lataamaan. Ja kun tulen takaisin, alan laulamaan sille taimelle. Alan god damn hoilaamaan sellasella äänellä joka päivä, että parin vuoden päästä ne juuret tunkeutuu maapallon sisään sinne ihan keskelle ja oksat ylettyy Amerikan jälkeen Aasiaan. Että tiedoksenne: ensi viikolla sijoitushalukkuutensa aiemmin ilmoittaneet asiakkaani, ystäväni ja sukulaiseni, joiden nimet löytyvät valkoiselta listaltani, saavat meilitse hiljaisen linkin ja voivat näin olla mukana maailmanvalloituksessani.

Kiitos ja kumarrus!