Jenni Ahtiainen on porilainen helsinkiläinen, joka pyörittää omaa merkkiä nimeltä gTIE ja jonka on vaikea olla tekemättä ja sanomatta mitä ajattelee. Backline kertoo omien unelmien toteuttamisesta. Se kannustaa ja vastustaa. Se saa ajattelemaan boksin ulkopuolelta ja pyrkii osoittamaan, että kaikki on mahdollista kun lopettaa haaveilun ja alkaa tekemään.

6.11.2013

SUOMALAINEN MAKUASIA

Olin eilen puhumassa Suomalaisen Työn Liiton joulukampanjan lanseeraustilaisuudessa. Tarkoitukseni paikan päällä oli kertoa suomalaisesta luksuskulttuurista ajankohtaan eli jouluun liittyen. Mitä etsivät ihmiset joilla on jo kaikkea. Päädyin miettimään aihetta suppeammin. En kelannut vain mitä on luksus yleensä tai mitä on suomalainen luksus, vaan sitä, mitä luksus mulle on. Ja mitä arvoja se mun elämään luo ja tuo. Onko luksusta ylihintaiset merkkifarkut vai eettisesti kierrätysmateriaalista valmistavan merkin normaalia kalliimpi laukku. Liitänkö millaisia arvoja luksukseen. 

En ole merkkiuskovainen. Teini-ikäisenä halusin isän ostavan mulle Levikset koska muillakin oli. Sitten kasvoin vähän ja huomasin etten ole se joka katsoo mitä muut ostaa ja ostaa omansa perässä. Aloin ompelemaan, lukiossa ompelin jo kavereillekin. Mieleeni tulee erityisesti Riikalle ompelemani räikeän vihreä iltapuku. Huh huh.

Heti gTIE-merkkini alkuräjähdyksen jälkeen määrittelin merkilleni kolme arvoa: yksilöllisyys, kotimaisuus ja laatu. Niillä kaikilla on tarkoitus, ne eivät ole vain sanoja. Pyrin suunnittelemaan yksilöllisiä asusteita, teettämään kaiken Suomessa ja hankkimaan kotimaisena kaiken materiaalin minkä kotimaisena saa. Arvoistani kolmas eli laatu on tietenkin tärkeä arvo.

Arvojeni ylläpitämisessä on ollut haastetta. Yksilöllisiä asusteita voi hyvin verrata vaikkapa indie-bändiin, jolle tarjotaan isosta levy-yhtiöstä superdiiliä ja tulee se valinnan paikka. Jossain vaiheessa punkistakin tuli mainstreamiä, trendi. Myöskään arvo, joka kertoo halusta valmistaa kotimaassa, ei ole laadun tae. Kotimaassa valmistaminen on hyvä arvo, mutta vain mikäli laatu on hyvää. Ja mikäli tarpeeksi moni suomalainen yritys ei ole samaa mieltä suomalaisen työn tärkeydestä, alkaa tuotanto vaivihkaa siirtyä ulkomaille ja sitä mukaa kotimaiset luotettavat ja hyvät valmistajat tippua pois postin jakelualueelta. Yksi kaunis päivä edellinen nahkavalmistajani ilmoitti lähettävänsä kaikki nahkastanssinsa meille, koska tuotanto oli pakko laittaa alas. Se oli surullinen puhelu ja monen kauniin päivän loppu. Materiaalejakaan ei ihan kokonaan suomesta saa. Suomalaiset silkin valmistajat kun ovat ison kiven alla, kiven nimeltä maapallo. 

Vaikka keskustelua on ollut kansainvälistymisen partaalla tuotannon siirtämisestä ulkomaille kustannustehokkuuden maksimoimikseksi, pyrin pitämään kiinni siitä mikä on tärkeää, kuitenkin olematta tyhmä. Jos firma alkaa myydä pelkästä myymisen ilosta, on mulla muutama kymmenen tyytymätöntä sijoittajaa perseessä eikä silloin ole mukavaa enää kenelläkään.

Otetaan esimerkkinä uusi naistenmalliston nahkahuivini. Materiaali on ostettu suomalaisesta Ahlskogin nahkatehtaasta ja tämä nimenomainen huivi valmistetaan kierrätysperiaatteella muiden mallien kaavoituksen ja leikkuun jälkeen ylijäävistä jämäpaloista. Ahlskogilla on teurastamojen kanssa tehty sopimus nahantoimittamisesta. Tehdas palkittiin tammikuussa 2012 Vuoden suomalainen muotiteko -palkinnolla eettisestä nahanvalmistuksesta. Ja nyt kun kansainvälistymisen myötä gTIEn markkinat laajentuu jenkkimarkkinoiksi, meidän pitää pystyä vastaamaan kysyntään. Sen myötä gTIEn g-tiimissä on heitelty ajatuksia Intian tehtaista ja ulkomaisista nahoista. Ilmoitin tänään, että jos nahkatuotteiden valmistajaa ei Suomesta tai lähialuelta löydy, pitää tuotteet valmistaa muualla, mutta suomalaisesta nahasta en luovu. En, vaikka se tarkoittaisi nahan lähettämistä toiselle puolelle maailmaa.

Kuva: Mikko Rasila/gTIE

Luksus on tuote, palvelu tai vaikka ihmisen kohtaaminen, jota ilman olisi hyvin voinut elää kuten ennenkin, mutta jonka olemassaolo muistuttaa elämisen ilosta. Se voi olla leivos, jonka syö nälän sijaan puhtaasta syömisen ilosta. Se voi olla kasvohieronta, jota ei välttämättä tarvitse, mutta joka tuntuu niin hyvältä että se saa nukahtamaan. Luksus on on lisäarvo, mikä tuottaa lisää iloa. Asia, mikä kauneusarvon lisäksi edustaa itselle ominaista, tärkeää, oikeamielistä ja puhdasta. On se sitten pokiin liimattu timantti, mudassa mädätetty Wrangler, Kiinasta tuotu laukku tai Suomessa kasvatettu nahkahuivi, on lähes merkityksetöntä. Se on makuasia ja niistä ei voi kiistellä. Mutta niistä voi olla eri mieltä ja käyttäytyä sen mukaan.

Ja loppuun anteeksipyyntö Louis Vuittonilta. He teettävät eilisen harhakäsitykseni sijaan tuotteensa pääasiassa Pariisissa, kuten ovat tehneet viimeiset 25 vuotta ja osa tuotteista valmistetaan Italiassa, Saksassa, Espanjassa ja USAssa. Anteeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti