LAPSELLISTA

En tykkää leikkiä pikkuautoilla. Kun poika vielä jaksoi autoleikkeihin pyytää, koitin perustella kieltäytymistä sillä, että olen tyttö. Ja sillä, että mua kiinnostaa vähän isommat autot. Oon toki miettinyt, pitäisikö leikkiä. Tekeekö niillä pirun pikkuautoilla leikkiminen musta paremman äidin. Ei tee. Jos leikin vasten tahtoani, vintiö huomaa sen. Sen sijaan, että poika ajattelisi mun olevan maailman huonoin pikkuautoillaleikkijä, haluan, että se ajattelee mun olevan maailman paras askartelijapaskartelija. Ja haluan, että se tietää mun kertovan mistä tykkään ja mistä en. Se hyötyy enemmän äidistä, joka sanoo mielipiteensä. Oppii paremmin itse miettimään mikä ero on sillä mistä kuuluu tykätä ja mistä oikeasti tykkää. Meillä on ongelmia teini-iässä. Tiedän.

Me tehdään nappulan kanssa juttuja, joista molemmat tykkää. Mun mielestäni on oikeudenmukaista, että vanhempikin nauttii yhdessätekemisestä. Pitää vain löytää yhteinen kieli. Meillä yhteisymmärrys on löytynyt musiikista, piirtämisestä ja käsitöistä. Musiikkia soitetaan vuorotellen biisi kerrallaan, värikynät on yhteiset ja poika osaa käyttää saksia hyvin. On mahtavaa, miten se availee musiikkiin liittyviä käsityksiään, jotka ovat selkeitä johtopäätelmiä aiemmin käydyistä keskusteluista... tiäksää äiti mitä punkkarit pelkää? Ei mitää. Tai miten se ensin häpesi ihmisenpiirustustaitojaan, kunnes sain perusteltua relististisen ihmishahmon tavoittelun tylsäksi. Että pään, vartalon ja neljä raajaa oppii kyllä jokainen lapsi lopulta piirtämään. Ja nyt jätkä piirtää häpeilemättä upeita mielikuvitusolentoja, joilla voi olla 3 tissiä, ne voi ruiskuttaa räkää jalastaan ja yhtäkkiä joku sai kalterit. Samoin kävi musaharrastuksen kanssa: Joka jätkä soittaa kitaraa tai rumpuja, mutta susta voi tulla maailman paras kanteleensoittaja ja ihmiset lentää amerikoista asti kuuntelemaan ku sää soitat, sanoin. Ja poika soittaa. Poika soittaa edelleen kannelta. Ihmishahmojakin alkaa jo hahmottua paperille.



Me tehdään käsitöitä. Väännettiin sunnuntaina lumihiutaleita. Paperista. Ja nahasta. Mietittiin nahkaisen paperilennokin valmistamista, mutta tehtiin se kuitenkin paperista. Sääli, nahka olisi kestänyt paremmin laskeutumista seuranneen pakettiauton yliajon. Tässä hiutaleiden lisäksi muutama mielikuvituseläin.



On hienoa seurata miten oma innostus ja kiinnostus näkyy jälkikasvussa. Hyvässä ja pahassa. Varmasti kannel lentää jossain vaiheessa seinään ja poika pistää silmäneulalla mieluiten mua, mutta mitä tässä voi vanhempana muuta tehdä kuin jakaa sen jännän, hienon ja kiinnostavan mitä on itselle annettu. Kyllä se näkyy kun se kiinnostuu larppaamisesta, haluaa kemistin vehkeet tai ilmoittaa saavansa päänsärkyä Deep Purplesta. Näillä mennään.











Materiaaleina ollaan näissä käytetty nahkapaloja, jotka on jääneet kaavoista yli. Mukana valmiiksiommeltuja kokeilupaloja "testilaatikosta". Jos haluat kysyä mitä tahansa miten mikäkin on tehty tai vaikka vain että miksi, kysy pois!