MIKÄ ARKI?

Kun pyörittää omaa merkkiä suunnitellen malleja miehille ja naisille, ompelee despoottimaisesti mittatilausmallit itse, toimii suunnittelijana toiselle yritykselle ja siinä keskellä suunnittelee vielä ekstrana toisen yrityksen häämallistoa, paneutuu kaikkien mallistojen kuvauksiin, mietiskelee puvustuksia musavideoille, bändikuvauksiin, teatteriin ja tanssielokuvaan, tekee co-brändingiä viiden kaupallisen yrityksen kanssa, on mukana uuden televisioformaatin työryhmässä, haluaa oman taidenäyttelyn kesäksi ja on 5-vuotiaan pojan äiti ilman rumempaa puoliskoa, voisi arkea kuvailla sanalla hektinen. Kirjoitin ystävälle taannoin, että välillä tuntuu etten jaksa kantaa poikaa ja firmaa yksin, mutta uskon kuitenkin, että oon vahvempi koko ajan.

Viime viikolla sain häämalliston jätettyä tehtaalle. Hoidin neljien eri kuvausten asusteet, vastasin kahteen haastatteluun, joista toiseen englanniksi, istuin palaverissa viiden eri yrityksen kanssa, olin yhden lehden kuvauksissa ja Puoli seitsemän -ohjelman suorassa tv-lähetyksessä, tein kolme mittatilausmallia, hoidin verkkoputiikin toimitukset ja reklamaation koskien omaa tuotetta, tutustuin yhteen todella mielenkiintoiseen ihmiseen ja hain pojan tarhasta joka päivä klo 17. Näiden tehtävien lisäksi otin joka päivä tirsat ja kävin salilla kaksi kertaa. Tsiisus. Nyt on perjantai ja mulla on nälkä. Kova nälkä. Nautin viikon jokaisesta hetkestä, jokaisesta uudesta puhelinnumerosta ja meilistä. Ja tänään jokaisesta suupalallisesta ruokaa.

Tiedän etten ole ainoa jolla on kiire. Hoidin tämän viikon kiireet puhtaasti positiivisen palautteen voimalla. Ensinnäkin: Poikani sanoi NAM tekemälleni ruoalle. Toinen kirjoitti gTIEn Face-saitin kautta positiivisen palautteen, kolmas laittoi meiliin. Neljäs kertoi ostaneensa mulle jotain mitä ehkä tarvitsen, viides hieroi lapojani muutaman minuutin ja kuudes sanoi olevansa onnellinen siitä mitä teen. Seitsemäs oli meili amerikan tuottajalta: meillä on tärskyt Losissa kuukauden kuluttua. JIPPIAIJEE! LEATHER PANTS! STETSONS! BOOTS! JEEES! Mitä niitä nyt on.

Voimaa saa juuri niistä pienistä ja merkityksettömiltä tuntuvista asioista, jotka jättää helposti sanomatta tai tekemättä. Helvetti vieköön, miten paljon niistä saakaan virtaa. Se mikä pelastaa vähän nuupallaan olevan kaverisi päivän, voi olla juuri se pienin ja idiootilta tuntuva juttu, jonka oot luvannut tehdä ja vasten kaikkien odotuksia, todella teetkin sen. Se, ettei sun sanat ole vain sanahälinää. Sivulause joka unohtuu. "Mä hoidan sulle sen artikkelin sunnuntain hesarista" pääsi suustani ulos yhdessä miittingissä. Kun pääsin töihin, toi Elli mulle maailman pienimmän palasen rautaa, josta meillä oli kolme kuukautta sitten puhe. Tämä sentti kertaa sentti kertaa puoli senttiä -palanen sai mut sulkemaan artikkelin kuoreen ja pistämään sen äijälle postiin. Mietin kyllä kiireen keskellä kuinka helppoa olis ollu vaan jättää se lähettämättä. Mutta siitä pienestä kirjekuoresta tuli vähintään yhtä hyvä fiilis kuin Elliltä saamastani raudanpalasesta.

Oon alkanut nukkumaan ja reenaamaan kuntosalilla päivisin. Tällaiset työtavat ei kuulu kenen tahansa virka-aikaan, mutta minut ne pitää päivisin kirkkaana. Vielä muutama kuukausi sitten hävetti päiväunien nauttiminen salaa asiakkailta tapaamisten välissä, mutta enää ei hävetä. Puolen tunnin voimatirsoista saa valtavasti, ne selkeyttää ajatuksia ja antaa lisätunteja yötyöskentelyyn. Käydessäni eilen päiväunille, laitoin tehtaan kontaktihenkilölle tekstiviestin, että soittaakin vasta klo 11 jälkeen, koska nyt otan tirsat! Ennen lähettämistä oikoluin viestin normaalia useamman kerran ja lähetin sen. Tää on mun työpäivä. Mä päätän. Oon omituisella vuorokausirytmillä saanut muovattua arjestani toimivan.

Jo kuukausia on ollut fiilis, että työmäärä kasvaa. Mutta samalla on ollut fiilis, että työmäärä tulee kanavoitumaan oikeaan suuntaan. Että voin keskittyä siihen missä olen hyvä ja delegoida ne kiirettä aiheuttavat hommat muille. Että asiat järjestyy. Ja tällä hetkellä musta tuntuu että ne todella alkaa järjestymään.

Tehtiin loppuvuodesta 2012 Pitchaus-video. Sen tarkoitus on löytää rahoittaja/sijoittajakontakti, koska kasvaakseni isommaksi tarvitsen sellaisen. Videon tekemisestä haluan kiittää ennen kaikkea Onni Tappolaa, joka kuvasi ja editoi videon. Kiitos yli-ihana rakkausmies Mikko Kuustonen, henkilökohtainen dj-jumalani Ikke - dj Lord Fatty - Ikäläinen, komee ja rohkee Ilkka Uusivuori, taikasormikampaajani Annukka Karhu, omatuntoni Mikko Rasila, kanssaveljeni Antti Asplund ja idolini Aija - Honey B - Puurtinen. Kiitos myös sörsselssön Karo Bromanille videon äänenlaadusta ja mölinästä sekä Esa - T-Bone - Kuloniemelle spontaanista, lahjakkaasta ja kauniista sydämestäsi, jolla musisoit upean ambientin videon taustalle sikarilaatikkokävelykeppikitaralla. He kaikki ovat pyyteettömiä, hyviä ihmisiä.

Asiat järjestyy. Nyt. Kuten aina.