Jätkiä oli kolme, Vilkunan Harri, Lindholmin Jussi ja Suveksen Patrick. Ensin äijiä vitutti kaupunkiin tullut Sonisphere. Sitten vitutti se, ettei Sonisphereä ollut. Yksi asia johti toiseen ja hyvin pian Porispere oli sanomattakin selvä. Porisperen kapteeni H. Vilkuna avautui mulle puhelimessa viime viikolla, että Porisperen syntyyn vaikutti myös henkilökohtaiset syyt. Äijä ei ole koskaan pitänyt itseään tarpeeksi hurjana ja Porispere antoi mahdollisuuden vaikuttaa hurjemmalta. Tehdä jotain stnan siistiä. Tätä Harrin lausuntoa mun on vaikea käsittää. Onhan mies tunnettu toistakymmentä vuotta Porin ravintolaelämän jumalana. Mitä siistimpää voi tehdä kun pyhittää valtaville ihmismassoille syitä - ja seurauksia - nähdä toisiaan. Elokuun alussa on taas upeeta nähdä kavereita, kuunnella samalla helkkarin HYVÄÄ musaa ja juoda kaljaa. Respect!
Kyläjuhlaan osallistuu vuosittain tuhansia ihmisiä. Viime vuonna kävijöitä oli 14 000. Porispere järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ja Ankkarockin hautaamisen jälkeen ajoitus elokuulle oli täydellinen: Suomen kesä vaatii kesän viimeiset festarit. Viimeinen Ankkarock järjestettiin vuonna 2010 ja oli helvetin hyvä oivallus jätkiltä puristaa Porispere ensimmäisen kerran kasaan heti seuraavana vuonna, elokuun alkuun. Silloin vitutuksen synnyttämä rakkaus saattoi yhteen 10 000 ihmistä ja porilaispoikien hengentuote on palkittu Vuoden kaupunkiteoksi, Satakunnan parhaaksi yhteishengen rakentajaksi ja se sai vuoden Porilainen Maineteko -palkinnon. Ei paskempi festivaali.
Tänä vuonna aion imeä kolmostuopin lisäksi Disco Ensemblen, Francinen, Suicidal Tendenciesin, Nashville Pussyn ja Viikatteen energiat. Discon keikka oli parasta mitä olen Honey B and The T-Bonesin keikan lisäksi nähnyt. Jätkien lavaenergia hakkasi Virgin Oilin kattoon reikiä ja elokuussa rajana on taivas. Francinen levyn ostin puolivahingossa Porista kaksi kesää sitten, jäin koukkuun ja nyt näen kundit ekaa kertaa hommissa. Suicidal Tendenciesin Nobody Hears on yks kauneimpia rock-balladeja ikinä. Nashville Pussy on perusrokkia, biisit mitä bändin nimi lupaa eli en kehtaa niitä tänne kirjoittaa, on meinaan sen verran alaosaston lyrsaa mutta keikka on luultavimmin dynamiittia. Viikate soitti Tavastialla niin lujaa, että seisoin jäykistyneenä ilman korvatulppia, sarjakuvamaisesti silmät lasittuneena ja vartalo klubin takaseinään liimaantuneena. Kirjurinluodon festarialueella voi keikkaa mennä kuuntelemaan tarvittaessa myös aitojen ulkopuolelle.
Porispere 2013 |
Oon tyytyväinen että porilaisia vitutti. Tällä hetkellä äijiä ei taatusti ota päähän niin paljon kuin vuonna 2010, mutta mä henkilökohtaisesti odotan milloin ukkoja alkaa taas sapettamaan. Voi syntyä mitä vaan, tiedän sen itsekin, koska olen Porista. Oon toiminut rakkauden lähettiläänä alkuvuoden, suunnitellen uutta häämallistoa. Pari viikkoa sitten mua rupes vituttamaan oikein olan takaa. Epätasa-arvoinen avioliittolaki on mielestäni niin hanurista, etten osaa kirjoittaa tarpeeksi voimakkaita kirosanoja. Mitä se kenellekään kuuluu, kuka rakastaa ketä. Koko homma on ihmisoikeuksia loukkaava farssi. Se naurattaisi, ellei itkettäisi. Statementtina päätin kuvauttaa häämalliston homoparin päällä. Mutta tästä oma ketutuspostauksensa myöhemmin kuvien kera.
Seuraavaa vitutusta odotellessa päätimme Porisperen kanssa arpoa kaikkien tämän postauksen jakaneiden kesken kaksi Porisperen pe-la -lippua sulle ja kaverilles. Jaa siis tämä rakkauden ilosanoma, allekirjoittaneen porilaisen Facesaitilla oleva postaus ja tule Poriin. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ihmiset tanssii alasti kaduilla seppeleet päässä, eikä kenenkään tarvitse tehdä töitä! Ihanaa.
Stam1nan Hyrde suunnittelemassani Porispere-tuhmassa. Kuva: Tomi Palsa. |
Amorphiksen Tomi Joutsen fiilistelee Porisperessä. Mää oon värkänny miehelle tuon nahkaliivin. Kuva: Tomi Palsa. |
Ylpön ja Ihmisten Janne Joutsenniemi on myös kiltti - tuhma - mies. Kuva: Tomi Palsa. |
No tässä oli asiaa!
VastaaPoistaJa taisinpa kiinnostua muutenkin blogistasi! :)
Sitä seuraavaa ketutuspostaustasi odottaen!
Kyl näi o. Olen henkilökohtaisesti perustanut oman urani perusporilaiselle vitutukselle. Siitä se inspiraatio yleensä lähtee...
VastaaPoistamoi, unohdan aina lukea sun blogia kun et ole listannut tätä blogilistalle, pliis voisitko tehdä sen etten missaa jatkossa postauksiasi? Kiitos! :)
VastaaPoistaMoikka, no nyt Backline löytyy blogilistalta! Mukavaa viikkoa ja terkut Porista!
Poista